Pitää nyt yrittää kiiruksella poikien nukkuessa vielä kirjoittaa, että saadaan blogiinkin se vuoden viimeinen juttu.
Pitänee ensin muistaa kiittää Joulupukkia siitä, että toiveeni mukaisesti sain joulun aikana lepoa. Olen todella kiitollinen, tosin seuraavan kerran toivoisin, että saisin levätä terveenä enkä kuumeisena ja vatsatautisena. Pojat myös kiittävät pukkia, lahjoja tuli paljon ja ne olivat mukavia.
Meillä ollaan oltu reissussa viime viikon maanantaista alkaen ja vieläkään ei olla kotiin päästy. Itellä kyllä koti-ikävä vaivaa. Nyt uusi vuosi vietetään vielä anoppilassa ja huomisaamuna ois tarkotus vihdoin lähteä kotiin (OMA KOTI KULLAN KALLIS).
Pojat oppivat jouluna kiipeämään portaita ja vilkuttamaan. Eilen Aatso ensimmäistä kertaa nousi kyykkyyn ja kävi itse seisomaan ilman tukea. Ei tuo tosin kauaa kestänyt, mut kirjaimellisesti: maasta se pienikin ponnistaa.
Nyt on pakko käyttää poikien nukkumisen aika hyödyksi ja keksiä itelle jotain kivaa.
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2009 KAIKILLE, JOTKA TÄNNE SATTUVAT EKSYMÄÄN!
keskiviikko 31. joulukuuta 2008
maanantai 3. marraskuuta 2008
Ensimmäinen isänpäivä tulossa
En mie epäillytkään missään vaiheessa, et tää helppoa tulis olemaan. Valitettavan vähän oon ehtiny/jaksanu/muistanu kirjotella. Oon nukkunu kolme tuntia yhteen soittoon viimeeks jossain heinä-elokuun vaihteessa ja tää syö aika pahasti. Kimmo on kolmatta viikkoa sairaslomalla. Pojat nukkuu huonosti.
Kokeiltiin tassutteluja ja päiväunien väliin jättämisiä, mut niistä ei ollu meille apua. Tassuhoidon seurauksena Aatso alko vaan valvomaan öisin kolmesta viiteen. Mie en jaksa enää uskoa yhteenkään hokkuspokkus-niksiin, jolla vauvat oppii hetkessä nukkumaan. Enkä aio niitä huudattaa. Tällä hetkellä meillä on kokeilussa Elizabeth Pantleyn opus Pehmeä matka höyhensaarille. Jotain pientä pilkettä paremmasta tulevaisuudesta ollaan jopa hetkellisesti saatu. Joskin saa nähdä, kuinka paljon koko perheen, ei nyt lamauttanut, mutta hidastanut ainakin, flunssa vie taaksepäin tässä uudenlaisen elämän opettelussa. Ajattelin tänä yönä pitää taas unipäiväkirjaa, saa nähdä, josko tässä ollaan yhtään edistytty. Pitää kyllä muistaa, että meistä ei tällä hetkellä kukaan anna ittestään ihan sataa prosenttia.
Viimesen kirjottamisen jälkeen meillä on alkanu tapahtumaan. Sillon elokuun alussa poitsut alko kierimään ja samalla viikolla, kun neljä kuukautta tuli täyteen, bongasin Eeliksen ensimmäisen hampaan. Nyt kummallakin pojalla on kaksi hammasta ja vauhti on päätä huimaava, kun kaksikko viilettää ympäri kämppää lattialla ryömien. Koirat juoksevat karkuun, kun kaksi hurjapäätä ryntäävät vuorotellen riemusta kiljahdellen kimppuun. Kolinalta ei myöskään vältytä, koska kiipeily on mukavaa ja alastuleminen pää edellä helppoa ja konttauskypärät (meillä ei siis vielä kontata, mutta karhukävelyn opettelu on työn alla) lentävät kaaressa päästä, kunhan vaan ehditään niitä viskellä. Ruoka syödään syöttötuoleissa ja jos ruoka ei miellytä, niin hauska tapa ilmaista asia on ottaa lusikasta ruoka suuhun, sitten kallistaa päätä alaspäin ja avata suu, niin että ruoka putoaa suoraan lattialle. Onneks meillä on siivouspartio H & H, joka partioi minuutin - parin välein poikien syödessä syöttötuolien alla ja siivoaa sotkut pois. Niin ja se on aivan valtavan ihanaa, kun on velipoika, jonka kanssa voi pelleillä (useimmiten syödessä) ja naureskella ja ihan muuten vaan kiljua, kun elämä vaan on niin ihanaa (paitsi silloin kun laitetaan tumppuja käteen).
Asunto on yhä myynnissä. Ei sit ollu mikään paras mahollinen aika alkaa sitä myymään. Keväällähän meil ois tullu se kaks vuotta täyteen, mut että ois alkanu muuttorumbaan siinä vaiheessa, kun olin kuin rantapallon niellyt (painon puolesta kyllä tuhat rantapalloa) tai sillon, kun kärsin rintatulehduksesta, tai sillon, kun poitsut oli ihan pikkiriikkisiä. Ei, ei, ei! Toivotaan vaan, että se euribor laskis sen verran, et ihmiset alkas taas vähän enemmän asuntoja ostelee. No, ei sen puoleen, ihan hyvähän tää Klaukkala on asua ja asuntokin on ainakin toistaiseksi sopivan kokoinen.
Mie meinasin, et oisin tehny tänään piparkakkutaikinan ja paistellu huomenna pipareita. Kello on taas jo sata enkä oo vieläkään alottanu, niin jää ehkä taikinan teko huomiselle. Ehkä mie muistan/ehin/jaksan päivittää vielä tän vuoden puolella. Tän kuukauden puolelle tähätään, mut saa nähä, miten käy. Ihan varmuudeksi hyvää isänpäivää kaikille isille! ;)
Kokeiltiin tassutteluja ja päiväunien väliin jättämisiä, mut niistä ei ollu meille apua. Tassuhoidon seurauksena Aatso alko vaan valvomaan öisin kolmesta viiteen. Mie en jaksa enää uskoa yhteenkään hokkuspokkus-niksiin, jolla vauvat oppii hetkessä nukkumaan. Enkä aio niitä huudattaa. Tällä hetkellä meillä on kokeilussa Elizabeth Pantleyn opus Pehmeä matka höyhensaarille. Jotain pientä pilkettä paremmasta tulevaisuudesta ollaan jopa hetkellisesti saatu. Joskin saa nähdä, kuinka paljon koko perheen, ei nyt lamauttanut, mutta hidastanut ainakin, flunssa vie taaksepäin tässä uudenlaisen elämän opettelussa. Ajattelin tänä yönä pitää taas unipäiväkirjaa, saa nähdä, josko tässä ollaan yhtään edistytty. Pitää kyllä muistaa, että meistä ei tällä hetkellä kukaan anna ittestään ihan sataa prosenttia.
Viimesen kirjottamisen jälkeen meillä on alkanu tapahtumaan. Sillon elokuun alussa poitsut alko kierimään ja samalla viikolla, kun neljä kuukautta tuli täyteen, bongasin Eeliksen ensimmäisen hampaan. Nyt kummallakin pojalla on kaksi hammasta ja vauhti on päätä huimaava, kun kaksikko viilettää ympäri kämppää lattialla ryömien. Koirat juoksevat karkuun, kun kaksi hurjapäätä ryntäävät vuorotellen riemusta kiljahdellen kimppuun. Kolinalta ei myöskään vältytä, koska kiipeily on mukavaa ja alastuleminen pää edellä helppoa ja konttauskypärät (meillä ei siis vielä kontata, mutta karhukävelyn opettelu on työn alla) lentävät kaaressa päästä, kunhan vaan ehditään niitä viskellä. Ruoka syödään syöttötuoleissa ja jos ruoka ei miellytä, niin hauska tapa ilmaista asia on ottaa lusikasta ruoka suuhun, sitten kallistaa päätä alaspäin ja avata suu, niin että ruoka putoaa suoraan lattialle. Onneks meillä on siivouspartio H & H, joka partioi minuutin - parin välein poikien syödessä syöttötuolien alla ja siivoaa sotkut pois. Niin ja se on aivan valtavan ihanaa, kun on velipoika, jonka kanssa voi pelleillä (useimmiten syödessä) ja naureskella ja ihan muuten vaan kiljua, kun elämä vaan on niin ihanaa (paitsi silloin kun laitetaan tumppuja käteen).
Asunto on yhä myynnissä. Ei sit ollu mikään paras mahollinen aika alkaa sitä myymään. Keväällähän meil ois tullu se kaks vuotta täyteen, mut että ois alkanu muuttorumbaan siinä vaiheessa, kun olin kuin rantapallon niellyt (painon puolesta kyllä tuhat rantapalloa) tai sillon, kun kärsin rintatulehduksesta, tai sillon, kun poitsut oli ihan pikkiriikkisiä. Ei, ei, ei! Toivotaan vaan, että se euribor laskis sen verran, et ihmiset alkas taas vähän enemmän asuntoja ostelee. No, ei sen puoleen, ihan hyvähän tää Klaukkala on asua ja asuntokin on ainakin toistaiseksi sopivan kokoinen.
Mie meinasin, et oisin tehny tänään piparkakkutaikinan ja paistellu huomenna pipareita. Kello on taas jo sata enkä oo vieläkään alottanu, niin jää ehkä taikinan teko huomiselle. Ehkä mie muistan/ehin/jaksan päivittää vielä tän vuoden puolella. Tän kuukauden puolelle tähätään, mut saa nähä, miten käy. Ihan varmuudeksi hyvää isänpäivää kaikille isille! ;)
maanantai 25. elokuuta 2008
Kesä meni
Näinhän se aika sit hurahtaa nopeesti, eikä ees muista tätä päivitellä. Mutta ei tuota omaa aikaa liiakskaan oo ollu. En kuitenkaan vaihtais päivääkään.
Pojat on kasvaneet tosi paljon ja kierivät ympäriinsä ja ovat kiinnostuneita toisistaan. Mie oon hurahtanu kestovaippoihin. Niin Kimmokin ja on erityisen kiinnostunu meille uuen kodin etinnästä. Asunto on myynnissä. Huugo välillä pehmoilee ja tulee ihan ite poikien luokse. Helmi saa ensituntumaa siitä, miltä tuntuu olla koira vauvaperheessä. Siinä pikasesti.
Helmi on näyttäny ittestään uuden puolen. Helmi - joka siis ehkä jopa pelkää vieraita lapsia - rakastaa oman lauman lapsia ja on äärettömän kärsivällinen. Mie luulen, että Helmi yllättää vielä monet tuossa lapsirakkaudessaan. Nyt muu perhe nukkuu makuuhuoneessa, mut Helmi on tuossa miun jaloissa oottamassa, millon miekin painun pehkuihin. Helmillä voi olla vielä rankkaa olla tukena, kun poitsut opettelee kävelemään. Huugo varmasti juoksee sillon karkuun, vaikka sekin on muutaman uuden puolen itestään näyttäny: päivällä, kun pojat nukkuu päikkäreitä, Huugo menee pinnasängyn viereen nukkumaan.
Pojat on kasvaneet tosi paljon ja kierivät ympäriinsä ja ovat kiinnostuneita toisistaan. Mie oon hurahtanu kestovaippoihin. Niin Kimmokin ja on erityisen kiinnostunu meille uuen kodin etinnästä. Asunto on myynnissä. Huugo välillä pehmoilee ja tulee ihan ite poikien luokse. Helmi saa ensituntumaa siitä, miltä tuntuu olla koira vauvaperheessä. Siinä pikasesti.
Helmi on näyttäny ittestään uuden puolen. Helmi - joka siis ehkä jopa pelkää vieraita lapsia - rakastaa oman lauman lapsia ja on äärettömän kärsivällinen. Mie luulen, että Helmi yllättää vielä monet tuossa lapsirakkaudessaan. Nyt muu perhe nukkuu makuuhuoneessa, mut Helmi on tuossa miun jaloissa oottamassa, millon miekin painun pehkuihin. Helmillä voi olla vielä rankkaa olla tukena, kun poitsut opettelee kävelemään. Huugo varmasti juoksee sillon karkuun, vaikka sekin on muutaman uuden puolen itestään näyttäny: päivällä, kun pojat nukkuu päikkäreitä, Huugo menee pinnasängyn viereen nukkumaan.
perjantai 2. toukokuuta 2008
Kotiäitinä
Vauvat ovat tänään neljän viikon ikäisiä. Napatyngät putosivat herra B:ltä kaksi viikkoa sitten torstaina ja herra A:lta seuraavana päivänä. Kovaa vauhtia vauvat ovat alkaneet kasvaa. B-vauva, eli Pikku-Tee, oli saavuttanut ja ohittanut syntymäpainonsa jo viikon iässä neuvolan terveydenhoitajan kotikäynnillä. Seuraavalla neuvolakäynnillä, jolloin vauvat olivat kaksi ja puoliviikkoisia Pikku-Tee painoi jo 3240 grammaa ja Iso-Tee yli 3600 grammaa. Isomman pojan paino lienee nyt neljän kilon tietämillä ja pienemmänkin varmaan vähintään sen kolme ja puoli kiloa.
Kävimme ulkoilemassa ensimmäistä kertaa samalla viikolla, kun kotiuduimme sairaalasta. Saatiin lupa terveydenhoitajalta. Päivä oli lauantai. Samana iltana tunsin itseni tosi väsyneeksi ja myöhemmin kipeäksikin. Laitoin mittarin kainaloon ja kuumettahan miulla oli. Ihan alkuun säikähdin, että kyseessä on joku leikkaukseen liittyvä komplikaatio - sektion jälkeisistä kohtutulehduksista olin lukenut ihan tarpeeksi raskausaikana. Seuraavana päivänä oikea rinta oli todella kipeä ja pienen surffailun ja kirjojen tutkiskelun jälkeen selvisi, että lienee kyseessä rintatulehdus. Maanantaiaamuna kuumetta oli jo 39 ° C ja sain ajan terveyskeskuksen päivystykseen. Sain antibiootit ja ohjeen ottaa Panadolia kuumeen alentamiseen ja imettää niin paljon kuin vain mahdollista. Ja näin tein, seuraavana aamuna kuumetta ei ollut enää kuin 37 ° C ja päivällä ei enää yhtään. Nopeasti siis meni tuokin ohi.
Ollaan selvitetty ja hoidettu jo isyydentunnustukset ja ristiäispäivä ja kirkkokin on jo varattu. Nimetkin virallistetaan vasta tuolloin, vaikka ne ovatkin jo lähimpien sukulaisten tiedossa. Ristiäispäivä on toukokuun 17.
Olen tämän viikon ollut yksin kotona vauvojen kanssa. Kimmo palasi maanantaina töihin isyyslomalta. Ja tosiaan jännitin sitä maanantaita. Ja pelkäsin. Ja odotin kauhulla. Mut ei se niin kamalaa ollutkaan. Kyllä siitä hengissä selvittiin. Jopa neljästä päivästä yksin vauvojen kanssa tällä viikolla on selvitty hengissä. Aamupäivät menee hyvin, oikeastaan siihen yhteen asti aika menee tosi nopeasti. Kahen jälkeen tuntuu itestä siltä, että kaipais pientä taukoa. Nyt tosin totesin, et siihen väliinhän on hyvä lähteä vaunulenkille: vauvat nukahtavat vaunuihin ja hyvällä tuurilla nukkuvat vielä pari tuntia kotiin päästyäkin. Siihen väliin saa sitten sitä toivottua taukoa eikä tuo liikuntakaan pahaa tee.
Hmm. Alotin kirjottamaan tätä tekstiä ennen kuin Kimmo tuli töistä ja kaupasta siinä neljän tietämillä. Nyt kello on 00:22. Kyllähän tää tupla-arki pitää touhussa.
Kävimme ulkoilemassa ensimmäistä kertaa samalla viikolla, kun kotiuduimme sairaalasta. Saatiin lupa terveydenhoitajalta. Päivä oli lauantai. Samana iltana tunsin itseni tosi väsyneeksi ja myöhemmin kipeäksikin. Laitoin mittarin kainaloon ja kuumettahan miulla oli. Ihan alkuun säikähdin, että kyseessä on joku leikkaukseen liittyvä komplikaatio - sektion jälkeisistä kohtutulehduksista olin lukenut ihan tarpeeksi raskausaikana. Seuraavana päivänä oikea rinta oli todella kipeä ja pienen surffailun ja kirjojen tutkiskelun jälkeen selvisi, että lienee kyseessä rintatulehdus. Maanantaiaamuna kuumetta oli jo 39 ° C ja sain ajan terveyskeskuksen päivystykseen. Sain antibiootit ja ohjeen ottaa Panadolia kuumeen alentamiseen ja imettää niin paljon kuin vain mahdollista. Ja näin tein, seuraavana aamuna kuumetta ei ollut enää kuin 37 ° C ja päivällä ei enää yhtään. Nopeasti siis meni tuokin ohi.
Ollaan selvitetty ja hoidettu jo isyydentunnustukset ja ristiäispäivä ja kirkkokin on jo varattu. Nimetkin virallistetaan vasta tuolloin, vaikka ne ovatkin jo lähimpien sukulaisten tiedossa. Ristiäispäivä on toukokuun 17.
Olen tämän viikon ollut yksin kotona vauvojen kanssa. Kimmo palasi maanantaina töihin isyyslomalta. Ja tosiaan jännitin sitä maanantaita. Ja pelkäsin. Ja odotin kauhulla. Mut ei se niin kamalaa ollutkaan. Kyllä siitä hengissä selvittiin. Jopa neljästä päivästä yksin vauvojen kanssa tällä viikolla on selvitty hengissä. Aamupäivät menee hyvin, oikeastaan siihen yhteen asti aika menee tosi nopeasti. Kahen jälkeen tuntuu itestä siltä, että kaipais pientä taukoa. Nyt tosin totesin, et siihen väliinhän on hyvä lähteä vaunulenkille: vauvat nukahtavat vaunuihin ja hyvällä tuurilla nukkuvat vielä pari tuntia kotiin päästyäkin. Siihen väliin saa sitten sitä toivottua taukoa eikä tuo liikuntakaan pahaa tee.
Hmm. Alotin kirjottamaan tätä tekstiä ennen kuin Kimmo tuli töistä ja kaupasta siinä neljän tietämillä. Nyt kello on 00:22. Kyllähän tää tupla-arki pitää touhussa.
perjantai 25. huhtikuuta 2008
Elämäni paras päivä
Kätilöt ja Kimmo tulivat leikkaussaliin n. 8.40. Kimmo istui pääni vieressä ja vaihdoimme jokusen sanan. Klo 8.45 joku huusi ”Alkaa!” ja sitten alettiin leikkaamaan. Alkuun ei tuntunut mitään. Silloin varmaan leikattiin reikää vatsaan. Hetken kuluttua vatsaani alettiin vääntämään ja kääntämään jokaiseen suuntaan. Vähän kuin olisi katujyrän alle jäänyt. Aika tuntui kuluvan hitaasti, luulin tuon vääntelyn kestäneen ainakin puoli tuntia. Todellisuudessa aikaa ei mennyt kuin viitisen minuuttia. Klo 8.51 tunsin, miten ylävatsaa painettiin eri tavalla ja tiesin, että ensimmäinen vauva syntyisi juuri nyt. Taisi joku sanoakin, että nyt tulee ensimmäinen. Sen sekunnin kymmenyksen, joka kului, kun tunsin kohdun tyhjenevän ja A-vauvan ensimmäisen parkaisun välissä, olin jännittyneempi ja pelokkaampi kuin koskaan. Ehdin miettiä varmaan miljoonaa asiaa. Ja eniten mietin sitä, että mitä, jos vauva ei sanokaan mitään tai on eloton. Mutta onneksi tuota ei tarvinnut sitä sekunnin kymmenystä pidempään pohtia, nimittäin puhdas poikavauvan ääni kajahti ilmoille samantien ”Äää äää äää äää äää...” Kuuntelin ääntä haltioituneena ja helpottuneena. Samalla tunsin, että nyt pusketaan B-vauvaa ulos vatsasta. Klo 8.52 B-vauva olikin ulkona ja yritin kuunnella ääntä, mutta A-vauvan huudolta en kuullut B-vauvan huutoa lainkaan. Jostain kuulin, että vauva on kunnossa. Yritin kurkkia vauvojen ja kätilöiden suuntaan jotain nähdäkseni ja vilauksen näinkin. Kuulin kätilöiden keskustelevan antaako vauvoille yhdeksän vai kymmenen pistettä. Mikä helpotus, vauvat olivat kunnossa! Kohta kätilöt toivatkin vauvat näytille, joskaan en voinut muuta kuin katsoa, koska käteni olivat paksujen peitteiden alla sivuilla. Kätilöt ottivat muutaman kuvan ja sitten tuore isä lähtikin kätilöiden ja vauvojen kanssa pois leikkaussalista. Kello ei ollut ihan yhdeksää vielä.
Heräämössä sain petidiiniä tärinään ja lämpöpeiton lämmittämään jäistä oloani. Aika tuntui matelevan. Joku kävi kertomassa vauvojen koot. A-vauva oli 49 cm pitkä, painoi 3245 g ja päänympärys oli 36 cm, B-vauvan vastaavat mitat olivat 49 cm, 2755 g ja 34,5 cm. Lääkäri heräämössä kertoi, että pääsisin vauvojen ja Kimmon luokse heti, kun pystyisin liikuttamaan varpaitani. Voitte varmaan arvata, miten aloin aikaani kuluttaa. No, tietenkin yrittämällä heiluttaa varpaita. Pikkuhiljaa toinen jalka alkoi tuntumaan lämpimältä ja sain sitä hieman liikutettuakin, joskin tunto palasi varpaisiin vasta ihan viimeisenä. Toinenkin jalka alkoi lämpiämään. Noin tunnin heräämössä olon jälkeen minut tultiin hakemaan synnyttäneiden osastolle.
Kimmo odottelikin jo vauvojen kanssa huoneessa ja näytti olevan jo sinut vauvojen kanssa. Itsellä oli avuton olo toinen jalka turtana, nestetiputuksessa, katetroituna, sängyssä maaten. Mutta sainhan vauvoja rinnalle, taisin jopa yrittää imettääkin niitä jossain vaiheessa. Suuri unelma oli vihdoin totta: siellä olimme koko perhe (koiria lukuunottamatta), minä, Kimmo ja vauvat, joita niin pitkään odotimme.
Aika sairaalassa tuntui menevän hitaasti, vaikka kaikki hyvin menikin. Kimmo vietti sairaalassa jokaisen päivän aina aamun puolesta yhdeksästä iltaan puoleen yhdeksään, kauemmin eivät isät saaneet sairaalassa olla. Pääsin jalkeille jo perjantaina ja sain katetrin pois. Haava alkoi paranemaan ja kohtu oli aina supistunut lisää hoitajien sitä tunnustellessa. Maito nousi lauantain ja sunnuntain aikana rintoihin ja imetys sujui hyvin. Sunnutaina oli jo kamala koti-ikävä ja maanantaina se oli kahta kamalampi. Mikä kuitenkin tärkeintä, vauvat voivat hyvin koko ajan, vaikka keltaisuusarvot viimeisenä yönä säikäyttivätkin (verestä mitatut bilirubiiniarvot olivat kuitenkin kunnossa). Olimme sairaalassa tiistaihin asti, jolloin saimme luvan kotiutua.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2008
Maaliviiva näkyvissä
Jos tässä ollaan viimesiä viety jo jonkin aikaa, niin nyt se maaliviiva näkyy sit jo ihan oikeesti. Nimittäin perjantaina Ukon päivänä on suunniteltu sektio. Kuulin sen eilen aamulla lääkäriltä, kun makoilin KTG-käyrillä. Vaikka tuo sektio olikin odotettavissa lähiaikoina, sen kuuleminen oli jotenkin shokeeraavaa. Lääkärin sanomisista tais mennä puolet ohi.
Jännittää, pelottaa ja kuitenkin on helpottunu olo. Jännittää se, miten kaikki sujuu. Samat asiat kyllä myös vähän pelottaa. Sekä se, ovatko vauvat terveitä. Olon pitäs ainakin jossain määrin helpottua, kun saa tuota mahaa vähän tyhjemmäks. Vaikka varmasti tuo sektio ei mikään kivuton oo.
Jännittää, pelottaa ja kuitenkin on helpottunu olo. Jännittää se, miten kaikki sujuu. Samat asiat kyllä myös vähän pelottaa. Sekä se, ovatko vauvat terveitä. Olon pitäs ainakin jossain määrin helpottua, kun saa tuota mahaa vähän tyhjemmäks. Vaikka varmasti tuo sektio ei mikään kivuton oo.
lauantai 29. maaliskuuta 2008
Viimesiä viedään
Nyt alkaa jo vähän jännittämään. Tää voi olla viimenen viikonloppu kahen aikuisen perheenä.
Meillä oli eilen kontrolli äitiyspoliklinikalla. Kuten tavallista, ensin käyrille, jotka näytti hyvältä. Sen jälkeen sit ultraan lääkärille. Kohdun ulkosuu oli jo sormelle auki eli jotain tässä on viikon aikana tapahtunutkin. Painoarvioita vauvoista katottiin ja n. 2,6 ja 2,9 kg saatiin lopullisiksi arvioiksi, vaikka välissä etenkin isomman kohdalla vilahtelikin yli 3,1 kg:n lukemia. Ja vauvoilla oli kaikki hyvin ja kunnossa ja liikkuivat vilkkaasti yhä.
Asiat jäivät hieman auki. Ei saatu aikaa seuraavaan kontrolliin. Nimittäin toivovat siellä polilla, että synnytys käynnistyisi itestään tän viikonlopun aikana. Mie en kyllä ihan jaksa tuohon uskoa (varattu silti meksikolaisruoka-ainekset tälleKIN päivälle ja illalla saunomaan). Jos nyt kuitenkaan mitään ei tapahdu, niin myö ollaan äitiyspoliklinikalla maanantain aamupalaverin aiheena ja siellä hyö sitten lyövät viisaat päät yhteen ja päättävät, mitä meille tehään. Ja soittavat sitten meille. Kuulemma on täysin mahdollista, että saadaan sektioaika jo ens viikolle!
Meillä oli eilen kontrolli äitiyspoliklinikalla. Kuten tavallista, ensin käyrille, jotka näytti hyvältä. Sen jälkeen sit ultraan lääkärille. Kohdun ulkosuu oli jo sormelle auki eli jotain tässä on viikon aikana tapahtunutkin. Painoarvioita vauvoista katottiin ja n. 2,6 ja 2,9 kg saatiin lopullisiksi arvioiksi, vaikka välissä etenkin isomman kohdalla vilahtelikin yli 3,1 kg:n lukemia. Ja vauvoilla oli kaikki hyvin ja kunnossa ja liikkuivat vilkkaasti yhä.
Asiat jäivät hieman auki. Ei saatu aikaa seuraavaan kontrolliin. Nimittäin toivovat siellä polilla, että synnytys käynnistyisi itestään tän viikonlopun aikana. Mie en kyllä ihan jaksa tuohon uskoa (varattu silti meksikolaisruoka-ainekset tälleKIN päivälle ja illalla saunomaan). Jos nyt kuitenkaan mitään ei tapahdu, niin myö ollaan äitiyspoliklinikalla maanantain aamupalaverin aiheena ja siellä hyö sitten lyövät viisaat päät yhteen ja päättävät, mitä meille tehään. Ja soittavat sitten meille. Kuulemma on täysin mahdollista, että saadaan sektioaika jo ens viikolle!
torstai 27. maaliskuuta 2008
Kikkavitoset
Ja pöh sille, joka nettikeskustelussa ehdotti vinkiksi synnytyksen käynnistämiseen seikkailua Ikeassa! Jotain tässä on pakko alkaa tekemään, mutta ei ainakaan enää kokeilla tuollaista. Juostiin eilen läpi Ikeat ja Jumbot. Tulos: per??leen kipeet jalkapohjat ja lonkat, muttei ainoatakaan - ees pienen pientä - supistusta. Eikä oo muistakaan vinkeistä apua ollu ja tulista ruokaakin on syöty koko raskauden ajan (silti varmuuden vuoksi täksi ja huomiseks illaks ajattelin tehä meksikolaista). Tuntuu nuo hyvin masussa viihtyvän. Ei kai tässä enää auta muuta kuin ristiä kädet ja pyytää starttiapua Korkeammilta Voimilta.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2008
Loppu häämöttää?
Viikkoja on takana huikeat 37 (+1) . Enää ei tarttee lueskella keskospalstoja. Vauvat on nyt virallisesti täysaikasia, syntyivät milloin vaan seuraavan viiden viikon aikana.
Viime viikon maanantain neuvolakäynti jäi tän raskauden viimeiseksi: verenpaineita, sokereita ja proteiineja seurataan nyt äitiyspoliklinikalla, jossa käynnit myös tihenevät. Soitin neuvolaan eilen ja peruutin tälle päivälle varatun ajan kuten edellisellä kerralla sovittiin juuri tuon äitiyspoliseurannan takia.
Torstaina oli edellinen kontrollikäynti. Lääkäri oli hieman kokemattoman oloinen, mutta ihan kiva. Vauvat taistelivat taas hanakasti päiden ja vartaloiden ympärysten mittaamista vastaan ja lääkäri sai kunnolla mitattua vain reisiluiden pituudet. Näillä mitoilla saatiin painoarvioiksi n. 2,4 ja 2,6 kg, mutta lääkärinkin mukaan arviot todennäköisesti heittävät aika paljon. Olisihan se hassua, että herra A:n lähes parinsadan gramman viikottainen kasvuvauhti olisi pudonnut vajaaseen sataan grammaan kahdessa viikossa. Kohdunsuu oli pehmentynyt, mutta mittaa edelleen (tällä kertaa) puolisentoista senttiä. Synnytyksestäkin keskusteltiin taas ja tällä kertaa taas spontaanin alatien ja suunnitellun sektion merkeissä. Siis mikäli spontaanisti vauvat ei ala viikkoon 38 mennessä syntymään, niin sit aletaan suunnittelemaan sektiota. Ja viikko 38 alkaa jo ensi viikolla! Ehkä tässä on toivoa, ettei tän valtavan vatsan kanssa tarttee elää koko loppuelämää.
Maanantaina käytiin suunnitellusti äitiyspoliklinikalla käyrillä ja verenpaineita, sokereita ja proteiineja mittauttamassa. Liekö tuo uutinen, ettei niistä vieläkään mitään vikaa löytynyt. Seuraava kontrolli perjantaina.
Viime viikon maanantain neuvolakäynti jäi tän raskauden viimeiseksi: verenpaineita, sokereita ja proteiineja seurataan nyt äitiyspoliklinikalla, jossa käynnit myös tihenevät. Soitin neuvolaan eilen ja peruutin tälle päivälle varatun ajan kuten edellisellä kerralla sovittiin juuri tuon äitiyspoliseurannan takia.
Torstaina oli edellinen kontrollikäynti. Lääkäri oli hieman kokemattoman oloinen, mutta ihan kiva. Vauvat taistelivat taas hanakasti päiden ja vartaloiden ympärysten mittaamista vastaan ja lääkäri sai kunnolla mitattua vain reisiluiden pituudet. Näillä mitoilla saatiin painoarvioiksi n. 2,4 ja 2,6 kg, mutta lääkärinkin mukaan arviot todennäköisesti heittävät aika paljon. Olisihan se hassua, että herra A:n lähes parinsadan gramman viikottainen kasvuvauhti olisi pudonnut vajaaseen sataan grammaan kahdessa viikossa. Kohdunsuu oli pehmentynyt, mutta mittaa edelleen (tällä kertaa) puolisentoista senttiä. Synnytyksestäkin keskusteltiin taas ja tällä kertaa taas spontaanin alatien ja suunnitellun sektion merkeissä. Siis mikäli spontaanisti vauvat ei ala viikkoon 38 mennessä syntymään, niin sit aletaan suunnittelemaan sektiota. Ja viikko 38 alkaa jo ensi viikolla! Ehkä tässä on toivoa, ettei tän valtavan vatsan kanssa tarttee elää koko loppuelämää.
Maanantaina käytiin suunnitellusti äitiyspoliklinikalla käyrillä ja verenpaineita, sokereita ja proteiineja mittauttamassa. Liekö tuo uutinen, ettei niistä vieläkään mitään vikaa löytynyt. Seuraava kontrolli perjantaina.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2008
Piiiitkän pitkä loppukiri
Ei tää odotus tunnu koskaan loppuvan. Päivät etenee hitaasti ja viikonloppuja ja uusien viikkojen kertymistä ootellen. Ja taas närästyksestä kärsien. Se oli muutaman viikon jo lähes kokonaan poissa, mut nyt se iski taas ihan kunnolla.
Maanantaina käytiin neuvolassa taas. Ei sielläkään mitään uutta. Arvot kunnossa, painoa tullu lisää pari kiloa (järkyttävää turvotusta havaittavissa, mut tää kuitenkin lienee normaalia), sydänäänet vahvoja ja sf-mitta 38 cm. Huomenna mennään äippäpolille taas. Mie toivon, että jotain ois jo tapahtunu.
Taas pitäs alkaa projekti kanansiipien pussitus. Oli "riemastuttava" yllätys äsken, kun rakas, ahne, pieni koiramme Helmi oksenti aamuiset kanansiivet, osan matolle, osan lattialle. Ei ollu vaivautunu niitä liikaa pureskelemaan ja ennen kuin ehdin tuolilta liikkua niitä siivoamaan, oli Huugo jo käyny syömässä parhaat palat (kiitokset avusta vain!). Mut hommaa silti jäi ja mikäs sen mukavampaa kuin kyykkiä kipeillä lonkilla oksennuksen jämiä siivoamassa, etenkin kun siitä pahoinvoinnistakaan ei (vieläkään!) oo päästy. Lonkat kipeyty tietysti entisestään ja toivottavasti tuo kyykkiminen aiheuttas vaikka jotain supistuksia, niin päästäs vähän eteenpäin tässä raskaudessa.
Mie veikkaan huomisiks painoarvioiks n. 2,5 ja 2,8 kg. Saa nähä, meneekö lähelle.
Maanantaina käytiin neuvolassa taas. Ei sielläkään mitään uutta. Arvot kunnossa, painoa tullu lisää pari kiloa (järkyttävää turvotusta havaittavissa, mut tää kuitenkin lienee normaalia), sydänäänet vahvoja ja sf-mitta 38 cm. Huomenna mennään äippäpolille taas. Mie toivon, että jotain ois jo tapahtunu.
Taas pitäs alkaa projekti kanansiipien pussitus. Oli "riemastuttava" yllätys äsken, kun rakas, ahne, pieni koiramme Helmi oksenti aamuiset kanansiivet, osan matolle, osan lattialle. Ei ollu vaivautunu niitä liikaa pureskelemaan ja ennen kuin ehdin tuolilta liikkua niitä siivoamaan, oli Huugo jo käyny syömässä parhaat palat (kiitokset avusta vain!). Mut hommaa silti jäi ja mikäs sen mukavampaa kuin kyykkiä kipeillä lonkilla oksennuksen jämiä siivoamassa, etenkin kun siitä pahoinvoinnistakaan ei (vieläkään!) oo päästy. Lonkat kipeyty tietysti entisestään ja toivottavasti tuo kyykkiminen aiheuttas vaikka jotain supistuksia, niin päästäs vähän eteenpäin tässä raskaudessa.
Mie veikkaan huomisiks painoarvioiks n. 2,5 ja 2,8 kg. Saa nähä, meneekö lähelle.
maanantai 10. maaliskuuta 2008
Raskausarpia
Siis IIIIIIIIK! Kimmo löys miun mahasta eilen ensimmäiset raskausarvet. Mie en niitä siitä syystä löytänyt, etten kykene näkemään navan alapuolelle. En mie sinällään raskausarpia pelkää, nehän vaan kertoo elämästä ja on ikään kuin urhollisuusmitaleja iholla. Mut jossain määrin itelle aika pettymys. Olin jotenkin ajatellu viime aikoina, että jes, nyt ollaan tähän asti selvitty ilman raskausarpia, niin tuskin niitä enää tuleekaan (niitä muutamaan lukuunottamatta, jotka ilmestyivät joku kuukaus sitten vasempaan rintaan). Mut tulihan niitä. Ja tarjoohan ne tässä jotain ihmeteltävääkin: kaikki raskausarvet ovat vasemmalla puolella kroppaa! Tiedä sitten, miksi.
sunnuntai 9. maaliskuuta 2008
Odottelua
Tänään menossa raskausviikko 34 + 5. Elo on odottelua. Koitan koko ajan tunnistaa itestäni jotain "oireita", jotka viittais synnytykseen. Neuvolan terveydenhoitaja sanoi, että ennen lapsivesien menoa kropasta kuuluu poksahdus. Nyt tietysti tarkkailen jokaista ääntä, joka elimistöstä kuuluu ja aina jotain kuullessani mietin, olisiko tuo voinut olla poksahdus. Mutta mitään ei koskaan tapahdu. Olo on levoton ja eilenkin vaan kävelin ympäri kämppää, kun en tiennyt mitä oikein pitäisi tehdä. Tuleva isä oli sitä mieltä, että pian synnyttävät naiset ovat kuulemma levottomia. Jospa nyt? Mutta ei, ei sitten yhtään mitään. Olo on levoton vieläkin, mutta yhtään mitään ei oo tapahtunut. Kuinkakohan kauan tässä joutuu vielä odottelemaan?
Perjantainen kontrollireissu äitiyspoliklinikalla toi kipeytyneiden lonkkien lisäksi tiedon, että kaikki on yhä hyvin. Lonkat kipeytyivät KTG-käyrällä maatessa. Olen tähän asti valinnut kylkiasennon, koska taaksepäin nojautuessa tulen helposti pahoinvoivaksi. Seuraavan kerran pitää ehkä kuitenkin uskaltautua puoli-istuvaan asentoon, koska pahasti tuo kyljellään makuu käy lonkkiin.
Pojat siis yhä kasvavat vauhdilla tuolla kohdussa. Painoarvioiksi saatiin herra A:lle n. 2,5 kg ja herra B:lle n. 2,2 kg. Kummatkin ovat tällä hetkellä raivotarjonnassa eli juuri optimaalisessa asennossa alatiesynnytystä varten. Herra A on alkanut laskeutumaan ja pää on jo aika alhaalla. Positiivista sekin, että herra A - alias Iso-Toivis - tietää nähtävästi olevansa A-vauva, koska kuulemma kaksossynnytyksissä on parempi, että suurempi vauva syntyy ensin. Kohtukanava oli lyhentynyt senttiin, mutta muita muutoksia ei ollut. Lääkärin mukaan vauvat eivät näytä ihan lähipäivinä vielä syntyvän.
Odottelu siis jatkuu. Millä tuosta levottomasta olosta pääsisi eroon? Tuntuu, että kaikki valmistelutkin vauvoja varten on tehty jo ja enempään en juuri kykene. Jos vain kykenisin, lähtisin vaikka päivittäin käymään jossakin, shoppailemassa, tms. Muutaman viimeeksi kuluneen viikon (lue: arkiviikon) kohokohtia ovat olleet juuri äitiyspoli- ja neuvolakäynnit ja monikko-odottajien infoilta Hyvinkäällä vime keskiviikkona. Seuraava kontrollikin on vasta kiirastorstaina ja neuvolakäynti saman viikon maanantaina. Mitenköhän saisin ensi viikon kulumaan? Viikonloput ovat kivempia, kun Kimmo on päivät kotona ja autolla saatetaan jossain päästä käymäänkin.
Perjantainen kontrollireissu äitiyspoliklinikalla toi kipeytyneiden lonkkien lisäksi tiedon, että kaikki on yhä hyvin. Lonkat kipeytyivät KTG-käyrällä maatessa. Olen tähän asti valinnut kylkiasennon, koska taaksepäin nojautuessa tulen helposti pahoinvoivaksi. Seuraavan kerran pitää ehkä kuitenkin uskaltautua puoli-istuvaan asentoon, koska pahasti tuo kyljellään makuu käy lonkkiin.
Pojat siis yhä kasvavat vauhdilla tuolla kohdussa. Painoarvioiksi saatiin herra A:lle n. 2,5 kg ja herra B:lle n. 2,2 kg. Kummatkin ovat tällä hetkellä raivotarjonnassa eli juuri optimaalisessa asennossa alatiesynnytystä varten. Herra A on alkanut laskeutumaan ja pää on jo aika alhaalla. Positiivista sekin, että herra A - alias Iso-Toivis - tietää nähtävästi olevansa A-vauva, koska kuulemma kaksossynnytyksissä on parempi, että suurempi vauva syntyy ensin. Kohtukanava oli lyhentynyt senttiin, mutta muita muutoksia ei ollut. Lääkärin mukaan vauvat eivät näytä ihan lähipäivinä vielä syntyvän.
Odottelu siis jatkuu. Millä tuosta levottomasta olosta pääsisi eroon? Tuntuu, että kaikki valmistelutkin vauvoja varten on tehty jo ja enempään en juuri kykene. Jos vain kykenisin, lähtisin vaikka päivittäin käymään jossakin, shoppailemassa, tms. Muutaman viimeeksi kuluneen viikon (lue: arkiviikon) kohokohtia ovat olleet juuri äitiyspoli- ja neuvolakäynnit ja monikko-odottajien infoilta Hyvinkäällä vime keskiviikkona. Seuraava kontrollikin on vasta kiirastorstaina ja neuvolakäynti saman viikon maanantaina. Mitenköhän saisin ensi viikon kulumaan? Viikonloput ovat kivempia, kun Kimmo on päivät kotona ja autolla saatetaan jossain päästä käymäänkin.
tiistai 4. maaliskuuta 2008
Neuvolassa
Eilen (rv 33 + 6) oli taas neuvolakäynti. Kaikki kunnossa: sf 37 cm - terveydenhoitajan mukaan varmaankin nyt korkeimmillaan -, painoa 83 kg (lisäys vajaa puol kiloa per viikko), verenpaineet 133/89 (söin iltapäivällä ennen neuvolaa salmiakkia), hb 131 ja pojilla vahvat sydänäänet. Herra A edelleen raivotarjonnassa, B:stä - alias herra Häkkyrä - ei pystynyt varmasti sanomaan mitään (yllätys!). Näillä on hyvä jatkaa.
maanantai 3. maaliskuuta 2008
Tietoisku
Toiset ei vaan osaa arvostaa muiden ihmisten päätöksiä ja väkisin tyrkyttävät omia näkemyksiään muille. Ja taas se nähtiin. Tällä kertaa ongelmana on mein valitsema synnytyssairaala (HUOM. meille tää ei oo ongelma).
Nykyihmisiä (homo sapiens) on ollut maailmassa n. 200 - 250 000 vuotta [1]. Aika pitkä aika. Helsingin Naistenklinikka valmistui v. 1934 [2]. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen Naistenklinikan valmistumista nykyihmisiä ehti olla maailmassa n. 198 066 - 248 066 vuotta. Koska ihmisiä on tällä hetkellä kuutisen miljardia ja yksi ihminen ei elä juurikaan yli 120-vuotiaaksi, tuona aikana ihmiset on joutuneet lisääntymään hyvin, hyvin monta kertaa. Ja tämä lisääntyminen on onnistunut ILMAN Naistenklinikkaa. Naistenklinikan aikanakin vain onnettoman pieni osa maailman ihmisistä lisääntyy Naistenklinikalla. Ja terveitä lapsia syntyy silti. Oma isoäitinikin synnytti monta tervettä lasta saunassa, vaikka tuo suuri ja mahtava Naistenklinikka oli jo olemassa.
Myö - kuten suurin osa maailman raskaana olevista pariskunnista - ei valittu Naistenklinikkaa tulevien vauvojemme synnytyssairaalaksi (joskin joudumme sinne, jos vauvat aikovat syntyä ennen 36. raskausviikkoa). Eikä se tarkoita sitä, että jotenkin vihattaisiin tuota sairaalaa tai meillä olisi jotain sitä vastaan. Jostain kumman syystä ihmiset tuntuvat tuomitsevan päätöksemme ja tuntuu kuin olisimme viemässä lapsiamme teuraalle, kun haluamme synnyttää lapsemme muualla. Haloo, elämme 2000-luvun Suomessa, emme missään kehitysmaassa (jossa - kas kummaa - saattaa myös syntyä terveitä lapsia)! Jos joku välttämättä kaipaa synnytystä Naistenklinikalla, niin hommatkoon omat lapsensa ja synnyttäköön ne siellä.
Miulla ei oo tapana tyrkyttää muille miun näkemyksiä, vaikka välillä törmääkin niin järkyttävään käytökseen ja typeriin ratkaisuihin, että oikein hävettää ihmisten puolesta. Ilmeisesti kuitenkin pitäs, ku eikös se "tehkää muille niin kuin toivotte itsellenne tehtävän" oo ymmärrettävissä niin, että ihmiset, jotka mein päätöksiä arvostelee, kaipaa kipeästi meijän arvostelua, kommentteja ja neuvoja elämäänsä?
Niin. Pitäis varmaan laittaa otsaan lappu, jossa varoitetaan räjähdysvaarasta. Nuo raskaushormonit kun tuppaa saamaan aikaan isompia ja pienempiä poksahduksia. Ilmeisesti en vaan tarpeeks selvästi oo raskaana (vyötärönympärys eilen 122 cm).
Nykyihmisiä (homo sapiens) on ollut maailmassa n. 200 - 250 000 vuotta [1]. Aika pitkä aika. Helsingin Naistenklinikka valmistui v. 1934 [2]. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen Naistenklinikan valmistumista nykyihmisiä ehti olla maailmassa n. 198 066 - 248 066 vuotta. Koska ihmisiä on tällä hetkellä kuutisen miljardia ja yksi ihminen ei elä juurikaan yli 120-vuotiaaksi, tuona aikana ihmiset on joutuneet lisääntymään hyvin, hyvin monta kertaa. Ja tämä lisääntyminen on onnistunut ILMAN Naistenklinikkaa. Naistenklinikan aikanakin vain onnettoman pieni osa maailman ihmisistä lisääntyy Naistenklinikalla. Ja terveitä lapsia syntyy silti. Oma isoäitinikin synnytti monta tervettä lasta saunassa, vaikka tuo suuri ja mahtava Naistenklinikka oli jo olemassa.
Myö - kuten suurin osa maailman raskaana olevista pariskunnista - ei valittu Naistenklinikkaa tulevien vauvojemme synnytyssairaalaksi (joskin joudumme sinne, jos vauvat aikovat syntyä ennen 36. raskausviikkoa). Eikä se tarkoita sitä, että jotenkin vihattaisiin tuota sairaalaa tai meillä olisi jotain sitä vastaan. Jostain kumman syystä ihmiset tuntuvat tuomitsevan päätöksemme ja tuntuu kuin olisimme viemässä lapsiamme teuraalle, kun haluamme synnyttää lapsemme muualla. Haloo, elämme 2000-luvun Suomessa, emme missään kehitysmaassa (jossa - kas kummaa - saattaa myös syntyä terveitä lapsia)! Jos joku välttämättä kaipaa synnytystä Naistenklinikalla, niin hommatkoon omat lapsensa ja synnyttäköön ne siellä.
Miulla ei oo tapana tyrkyttää muille miun näkemyksiä, vaikka välillä törmääkin niin järkyttävään käytökseen ja typeriin ratkaisuihin, että oikein hävettää ihmisten puolesta. Ilmeisesti kuitenkin pitäs, ku eikös se "tehkää muille niin kuin toivotte itsellenne tehtävän" oo ymmärrettävissä niin, että ihmiset, jotka mein päätöksiä arvostelee, kaipaa kipeästi meijän arvostelua, kommentteja ja neuvoja elämäänsä?
Niin. Pitäis varmaan laittaa otsaan lappu, jossa varoitetaan räjähdysvaarasta. Nuo raskaushormonit kun tuppaa saamaan aikaan isompia ja pienempiä poksahduksia. Ilmeisesti en vaan tarpeeks selvästi oo raskaana (vyötärönympärys eilen 122 cm).
perjantai 29. helmikuuta 2008
Yli neljä kiloa vauvaa
Vihdoin oon saanu ruokahalun takasin. Ja väsyttää entistä enemmän. Varmaan jotain tekemistä sillä, että vauvat näyttävät tuplanneen kasvuvauhtinsa.
Maanantaina käytiin äippäpolilla, viikkoja silloin kasassa 32 + 6. Koputan taas puuta ja sanon, että hyvin menee. Kohdunsuu ennallaan, napaverivirtaukset kunnossa, KTG-käyrätkin näytti hyvältä. Ja pojilla valtavaa kasvua: painoarviot olivat 1899 ja 2181 g! Mahassa kasvaa siis tällä hetkellä yli neljä kiloa vauvaa eikä merkkiäkään siitä, että ne aikois sieltä poistua. Seuraava kontrolli meillä viikon päästä.
Pienempi kaveri muuten heittää voltteja miten sattuu. Edellisessä kontrollissa oli perätilassa, viimeeks raivotarjonnassa. Eilen vai toissapäivänä kääntyi jälleen perätilaan ja tänään tuntu taas heittävän ittensä raivotarjontaan. Eli aikamoista karusellia pitelee. Ja miun puolesta sais tuota hyörimistä vähän rajoittaakin, nimittäin tuo alkaa jo kovin tuntumaan, kun maha on pinkee ku bongorummun kalvo ja joku vielä ottaa siitä vauhtia voltteihinsa.
Ruokahalusta puheenollen (siis tuossa ihan alussa), myö ollaan kauan kaivattu kunnon etelämaisten pizzanpaistajien pizzoja täällä. Mut ei olla tältä kylältä löydetty ja ollaan jo paniikissa pohdittu, et joutuuko sitä jokainen kerta ajamaan kirkonkylälle asti pizzaa hakemaan (tällä kylällä kun vaihtoehtoina on kotipizza sekä toinen suomalainen paikka, jossa tiskin takana olevan tyypin naama näyttää siltä kuin ois eräät karvat kasvaneet väärään paikkaan). Mutta ei tarttee! Tänään löydettiin omalta kylältä kunnon pizzapaikka, jossa saimme loistavaa palvelua, hyvää pizzaa ja kaiken lisäksi paikassa on kotiinkuljetus ihan meille asti. * semmonen tosi ilonen hymiö *
Vyötärönympärys yli 120 cm, huikeeta. Äitiysvaatteet alkaa jäämään pieniksi. Kauppaan tietysti vois lähtee uusia ettimään (jos tuurilla jotku mahtuis päälle), mut kun sitä ei yhtään tiiä, et minä päivänä tästä poksahtaa, niin ei viittis kauheesti alkaa panostamaan.
Maanantaina käytiin äippäpolilla, viikkoja silloin kasassa 32 + 6. Koputan taas puuta ja sanon, että hyvin menee. Kohdunsuu ennallaan, napaverivirtaukset kunnossa, KTG-käyrätkin näytti hyvältä. Ja pojilla valtavaa kasvua: painoarviot olivat 1899 ja 2181 g! Mahassa kasvaa siis tällä hetkellä yli neljä kiloa vauvaa eikä merkkiäkään siitä, että ne aikois sieltä poistua. Seuraava kontrolli meillä viikon päästä.
Pienempi kaveri muuten heittää voltteja miten sattuu. Edellisessä kontrollissa oli perätilassa, viimeeks raivotarjonnassa. Eilen vai toissapäivänä kääntyi jälleen perätilaan ja tänään tuntu taas heittävän ittensä raivotarjontaan. Eli aikamoista karusellia pitelee. Ja miun puolesta sais tuota hyörimistä vähän rajoittaakin, nimittäin tuo alkaa jo kovin tuntumaan, kun maha on pinkee ku bongorummun kalvo ja joku vielä ottaa siitä vauhtia voltteihinsa.
Ruokahalusta puheenollen (siis tuossa ihan alussa), myö ollaan kauan kaivattu kunnon etelämaisten pizzanpaistajien pizzoja täällä. Mut ei olla tältä kylältä löydetty ja ollaan jo paniikissa pohdittu, et joutuuko sitä jokainen kerta ajamaan kirkonkylälle asti pizzaa hakemaan (tällä kylällä kun vaihtoehtoina on kotipizza sekä toinen suomalainen paikka, jossa tiskin takana olevan tyypin naama näyttää siltä kuin ois eräät karvat kasvaneet väärään paikkaan). Mutta ei tarttee! Tänään löydettiin omalta kylältä kunnon pizzapaikka, jossa saimme loistavaa palvelua, hyvää pizzaa ja kaiken lisäksi paikassa on kotiinkuljetus ihan meille asti. * semmonen tosi ilonen hymiö *
Vyötärönympärys yli 120 cm, huikeeta. Äitiysvaatteet alkaa jäämään pieniksi. Kauppaan tietysti vois lähtee uusia ettimään (jos tuurilla jotku mahtuis päälle), mut kun sitä ei yhtään tiiä, et minä päivänä tästä poksahtaa, niin ei viittis kauheesti alkaa panostamaan.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Kolmenkympin kriisi?
Kolkytyks viikkoa takana. Huh. Kuulostaa jo tosi paljolta, mut niin kuulostaa jälellä olevat viikotkin, vaikkei oo aavistustakaan, kuinka monta niitä vielä on. Ehkä yks, ehkä kymmenen. Jo ajatus siihen laskettuun aikaan menemisestä kuulostaa pelottavalta. Jos sinne asti mennään, niin mie en varmasti liiku yhtään mihinkää omilla jaloilla. Mut pitää vaan ajatella positiivisesti: mitä pidemmälle ne miut tän raskauden kanssa päästääkään, niin sitä paremmin on asiat.
Viime perjantaina makoiltiin mein löhösohvalla ja katottiin leffaa. Yhtäkkiä mahassa alko tuntumaan tosi kummalta. Nostin paidan helmaa ja näytti aivan siltä, kun oikeanpuoleisen rinnan alle ois kasvanut kolmas tissi. Tulevan isinkin oli ihan pakko pysäyttää leffa ja alkaa ihmettelemään tuota kummajaista. Siinä tuijotettiin ja todettiin, että kaipa se Pikku-Tee halus meille pyllyään esitellä.
Koputan puuta ja sanon, että kaikki menee loistavasti. Eilen käytiin neuvolassa ja jopa painokin oli noussut vähän (mie painan 81,6 kg!). Samoin hemoglobiini, vaikkakin vain pykälän verran ollen nyt 125. Verenpaineet oli OK, samoin virtsassa ei löydöksiä proteiineista tai sokereista. Sf-mitta oli 33 cm. Keskusteltiin imetyksestä ja kuulemma ei kannata kokea huonoa omaatuntoa, jos ihan aluksi maito ei riitä kahdelle. Korviketta vaan lisänä kehiin, niin pääsee isäkin osallistumaan syöttämiseen.
Tänään käytiin äippäpolilla. Sielläkään ei löytynyt mitään vikaa mistään. Kohdunsuulla kaikki kunnossa: kiinteä, kypsymätön ja täysmittanen. Poikien painoarviot olivat 1564 ja 1499 g. Virtaukset kunnossa. Ja selvis sitten se Pikku-Teen perjantaisen myllerryksen syykin: se oli kääntynyt perätilaan! Eli se mein pyllyksi luulema pahkura olikin PÄÄ! Näillä näkymin kuitenkin pojat syntyisivät lääkärin mukaan luonnollista reittiä B-vauvan perätilasta huolimatta. Mutta noita synnytysasioita pohditaan tarkemmin viikkojen 35 - 36 tietämillä. Seuraava äippäpoli on jälleen kahden viikon päästä ja sillon pistetään käyrille ekaa kertaa.
Tuleva isä sai isyyspakkauksen lauantaina. Tarkotus oli antaa se ystävänpäivänä, mut enhän mie malttanu sinne asti oottaa. Seuraavaa isä paketistaan löysi:
Äitiysavustuspäätös tuli eilen. Pakkaukset lähtee postin mukana kahden viikon kuluessa ja kolmas avustus (äitiysavustuksia saa siis yhden ensimmäisestä samalla kertaa syntyneestä lapsesta, kaksi toisesta, kolme kolmannesta, jne.), 140 €, tipahtaa tilille torstaina. Ja sitten taas älytöntä pyykkirumbaa. Mihinköhän pistän nuokin vaatteet, kun alkaa olemaan kaapit ja laatikot täynnä vaatteita?
Viime perjantaina makoiltiin mein löhösohvalla ja katottiin leffaa. Yhtäkkiä mahassa alko tuntumaan tosi kummalta. Nostin paidan helmaa ja näytti aivan siltä, kun oikeanpuoleisen rinnan alle ois kasvanut kolmas tissi. Tulevan isinkin oli ihan pakko pysäyttää leffa ja alkaa ihmettelemään tuota kummajaista. Siinä tuijotettiin ja todettiin, että kaipa se Pikku-Tee halus meille pyllyään esitellä.
Koputan puuta ja sanon, että kaikki menee loistavasti. Eilen käytiin neuvolassa ja jopa painokin oli noussut vähän (mie painan 81,6 kg!). Samoin hemoglobiini, vaikkakin vain pykälän verran ollen nyt 125. Verenpaineet oli OK, samoin virtsassa ei löydöksiä proteiineista tai sokereista. Sf-mitta oli 33 cm. Keskusteltiin imetyksestä ja kuulemma ei kannata kokea huonoa omaatuntoa, jos ihan aluksi maito ei riitä kahdelle. Korviketta vaan lisänä kehiin, niin pääsee isäkin osallistumaan syöttämiseen.
Tänään käytiin äippäpolilla. Sielläkään ei löytynyt mitään vikaa mistään. Kohdunsuulla kaikki kunnossa: kiinteä, kypsymätön ja täysmittanen. Poikien painoarviot olivat 1564 ja 1499 g. Virtaukset kunnossa. Ja selvis sitten se Pikku-Teen perjantaisen myllerryksen syykin: se oli kääntynyt perätilaan! Eli se mein pyllyksi luulema pahkura olikin PÄÄ! Näillä näkymin kuitenkin pojat syntyisivät lääkärin mukaan luonnollista reittiä B-vauvan perätilasta huolimatta. Mutta noita synnytysasioita pohditaan tarkemmin viikkojen 35 - 36 tietämillä. Seuraava äippäpoli on jälleen kahden viikon päästä ja sillon pistetään käyrille ekaa kertaa.
Tuleva isä sai isyyspakkauksen lauantaina. Tarkotus oli antaa se ystävänpäivänä, mut enhän mie malttanu sinne asti oottaa. Seuraavaa isä paketistaan löysi:
- Monnet VSOP,
- sininen kantoliina,
- minttusuklaakahvia,
- kaksi Henri Wintermans -sikaria,
- kylpyankkoja,
- vauvan pesuneste, hoitoöljy ja hoitovoide,
- puhdistuspyyhkeitä,
- valokuvakehys kolmelle kuvalle (mie ja pojat tietenkin),
- kirjat Isyystesti, Vaippaihottuma ja Raskausarpia,
- kaksi bodya,
- T-paita isille (tosin sinisellä pohjalla),
- kaksi Mollavauvan AIO-kestovaippaa (vaaleansininen ja mintunvihreä),
- kaksi vaaleansinistä harsoa,
- Body Shopin kasvojenpesuaine (ihan isälle itselleen),
- kylpykirja,
- kaksi ensilusikkaa,
- kaksi lakritsipiippua,
- kaksi energiajuomatölkkiä,
- kaksi Ainun tuttia
- ja tietysti vielä kortti.
Äitiysavustuspäätös tuli eilen. Pakkaukset lähtee postin mukana kahden viikon kuluessa ja kolmas avustus (äitiysavustuksia saa siis yhden ensimmäisestä samalla kertaa syntyneestä lapsesta, kaksi toisesta, kolme kolmannesta, jne.), 140 €, tipahtaa tilille torstaina. Ja sitten taas älytöntä pyykkirumbaa. Mihinköhän pistän nuokin vaatteet, kun alkaa olemaan kaapit ja laatikot täynnä vaatteita?
maanantai 28. tammikuuta 2008
Lähes kolkyt täynnä
Huomenna tulee täyteen 29 viikkoa ja sit enää viikko ja ollaan lääkärinkin sanojen mukaan turvallisilla vesillä. Välillä sitä toivoo, että vois vaan nukahtaa ja herätä jonain kauniina päivänä ja lapset oiskin valmiita syntymään. Olo on oikeesti "vähän" tuskanen.
Perjantaina käytiin neuvolassa. Yllättäen paino ei ollut miulla noussut joulun jälkeen, vaikka vauvat ultrien perusteella ovatkin kasvaneet. Kaikki muu sen sijaan olikin kunnossa ja Pikku-Tee yritti kovasti rikkoa sydänääntenkuunteluanturia potkimalla. Tästä lähtien käydään neuvolassa kahden viikon välein entisen neljän viikon sijaan.
Tänään oli taas äitiyspolikäynti ja lääkäri oli sama kuin viimeeksi. Painoarvioissa kumpikin poika ylitti kilon rajapyykin: Iso-Tee 1290 g ja Pikku-Tee 1165 g. Lääkäri totesi pojat "erittäin runsaasti liikkuviksi" ja sitä ne on nyt olleetkin. Toiset huolestuu, kun vauvat ei liiku, mie mietin, et pitäiskö siitä huolestua, kun vauvat ei oo hetkeekään paikallaan? Nyt lähes neljä vuorokautta jatkunut maratooni on pitänyt tehokkaasti hereillä ja en käsitä, millä sitä oon jaksanut muutaman tunnin unilla per yö. Vinkiksi lääkäriltä saatiin vino pino tyynyjä kasattuna joka puolelle.
Sain sit myös sairaslomaa. Tai siis jatkoa sairaslomalle ja nyt ihan sinne äitiysloman alkuun asti. Töissä kävin esimiehen kanssa haastelemassa ja hain samalla jotain henk.koht. tavaroita ja pakkasin töihin jäävät tavarat kasaan. Tuohon rakennukseenhan en tuu palaamaan, jos kaikki vaan menee niin kuin pitää. Vein työkavereille pullaa. Hassua kyllä, hieman haikea olo oli lähteä töistä, kun tietää, ettei sinne mee ehkä pariin vuoteen. Tai no ainakaan vuoteen. Toisaalta kuitenkin kun tuolla tuli käytyä ja sain jopa selvitettyä vanhempainetuushakemuksen laidan (viipyivät mein palkkahallinnossa turhan pitkään), tuntuu kuin oikea kiviröykkiö ois vierähtänyt sydämeltä ja nyt pystyy sit kunnolla keskittymään niihin hommiin, mitä on vielä tehtävänä ennen kuin pojat syntyy.
Niin ja miltä tuntuu? Fyysisesti siltä, kun kantais isoa pinoa tiiliskiviä, jotka herää henkiin ja kääntyilee, vääntyilee, potkii, mahassaan. Kun tekee viis minuuttia jotain kotihommaa, esim. laittaa pyykkiä narulle tai tyhjentää astianpesukonetta, pitää tuon aikana pitää yhdestä kolmeen taukoa, kun tuntuu, että lähtee taju sekä jalat alta. Kävellä ei pysty myöskään viittä minuuttia pidempään, paitsi kaupassa ja jos ja ehdottomasti vain jos mukana on ostoskärry. Toisaalta ostoskärrynkin kanssa liikkuminen on rajattu: puol tuntia on jo liikaa. Sit yleensä liikkumisen vauhdin voi suhteuttaa siihen, etten ehdi ylittämään suojatietä vihreiden aikana ja vastoin kaikkia tottumuksia, mie oon se, jotka mummot kiilaa. Paitsi et mie en tietenkään juurikaan suojateillä liiku, koska lonkat on niin kipeet ja käveleminen tuottaa suurta tuskaa. Jätän muille nuo hommat ihan suosiolla.
Henkisesti olo on malttamaton vauvojen suhteen. Toisaalta tuntuu kuin koko ajan tekis miel itkeä pillittää, oli kyseessä sit jotain ilosta tai surullista, raskaushormonihurrikaani on kai pahimmillaan. Silti nyt helpottunut olo noiden työ- ja KELA-juttujen takia.
Perjantaina käytiin neuvolassa. Yllättäen paino ei ollut miulla noussut joulun jälkeen, vaikka vauvat ultrien perusteella ovatkin kasvaneet. Kaikki muu sen sijaan olikin kunnossa ja Pikku-Tee yritti kovasti rikkoa sydänääntenkuunteluanturia potkimalla. Tästä lähtien käydään neuvolassa kahden viikon välein entisen neljän viikon sijaan.
Tänään oli taas äitiyspolikäynti ja lääkäri oli sama kuin viimeeksi. Painoarvioissa kumpikin poika ylitti kilon rajapyykin: Iso-Tee 1290 g ja Pikku-Tee 1165 g. Lääkäri totesi pojat "erittäin runsaasti liikkuviksi" ja sitä ne on nyt olleetkin. Toiset huolestuu, kun vauvat ei liiku, mie mietin, et pitäiskö siitä huolestua, kun vauvat ei oo hetkeekään paikallaan? Nyt lähes neljä vuorokautta jatkunut maratooni on pitänyt tehokkaasti hereillä ja en käsitä, millä sitä oon jaksanut muutaman tunnin unilla per yö. Vinkiksi lääkäriltä saatiin vino pino tyynyjä kasattuna joka puolelle.
Sain sit myös sairaslomaa. Tai siis jatkoa sairaslomalle ja nyt ihan sinne äitiysloman alkuun asti. Töissä kävin esimiehen kanssa haastelemassa ja hain samalla jotain henk.koht. tavaroita ja pakkasin töihin jäävät tavarat kasaan. Tuohon rakennukseenhan en tuu palaamaan, jos kaikki vaan menee niin kuin pitää. Vein työkavereille pullaa. Hassua kyllä, hieman haikea olo oli lähteä töistä, kun tietää, ettei sinne mee ehkä pariin vuoteen. Tai no ainakaan vuoteen. Toisaalta kuitenkin kun tuolla tuli käytyä ja sain jopa selvitettyä vanhempainetuushakemuksen laidan (viipyivät mein palkkahallinnossa turhan pitkään), tuntuu kuin oikea kiviröykkiö ois vierähtänyt sydämeltä ja nyt pystyy sit kunnolla keskittymään niihin hommiin, mitä on vielä tehtävänä ennen kuin pojat syntyy.
Niin ja miltä tuntuu? Fyysisesti siltä, kun kantais isoa pinoa tiiliskiviä, jotka herää henkiin ja kääntyilee, vääntyilee, potkii, mahassaan. Kun tekee viis minuuttia jotain kotihommaa, esim. laittaa pyykkiä narulle tai tyhjentää astianpesukonetta, pitää tuon aikana pitää yhdestä kolmeen taukoa, kun tuntuu, että lähtee taju sekä jalat alta. Kävellä ei pysty myöskään viittä minuuttia pidempään, paitsi kaupassa ja jos ja ehdottomasti vain jos mukana on ostoskärry. Toisaalta ostoskärrynkin kanssa liikkuminen on rajattu: puol tuntia on jo liikaa. Sit yleensä liikkumisen vauhdin voi suhteuttaa siihen, etten ehdi ylittämään suojatietä vihreiden aikana ja vastoin kaikkia tottumuksia, mie oon se, jotka mummot kiilaa. Paitsi et mie en tietenkään juurikaan suojateillä liiku, koska lonkat on niin kipeet ja käveleminen tuottaa suurta tuskaa. Jätän muille nuo hommat ihan suosiolla.
Henkisesti olo on malttamaton vauvojen suhteen. Toisaalta tuntuu kuin koko ajan tekis miel itkeä pillittää, oli kyseessä sit jotain ilosta tai surullista, raskaushormonihurrikaani on kai pahimmillaan. Silti nyt helpottunut olo noiden työ- ja KELA-juttujen takia.
tiistai 15. tammikuuta 2008
Katoava kokoero
Tänään oli taas äippäpolipäivä. Käytiin siellä aamulla ja pääsin vihdoin vähäksi aikaa sairaslomalle. Pari viikkoa nyt, sen jälkeen katsotaan tilannetta uudelleen.
Tällä kertaa meillä oli eri lääkäri. Pojilta kuunneltiin napaverivirtauksia, jotka olivat kunnossa. Painoarviot tehtiin ja tällä kertaa vaikutti siltä, ettei kokoeroa ole juurikaan: 887 ja 899 g, eli painoeroa vain 12 grammaa, kun se viimeeksi oli lähes kymmenkertainen. Pojat olivat raivotarjonnassa, lapsivettä oli normaalisti ja "siisti, homogeeninen takaseinämäistukka". Kohdunsuu oli kiinni.
Olotila on vienosti oksettava.
Tällä kertaa meillä oli eri lääkäri. Pojilta kuunneltiin napaverivirtauksia, jotka olivat kunnossa. Painoarviot tehtiin ja tällä kertaa vaikutti siltä, ettei kokoeroa ole juurikaan: 887 ja 899 g, eli painoeroa vain 12 grammaa, kun se viimeeksi oli lähes kymmenkertainen. Pojat olivat raivotarjonnassa, lapsivettä oli normaalisti ja "siisti, homogeeninen takaseinämäistukka". Kohdunsuu oli kiinni.
Olotila on vienosti oksettava.
maanantai 14. tammikuuta 2008
Kaverit?
Sitä on tullut pohdittua, et ymmärtääköhän nuo masuasukit, et niitä on siellä kaks. Viime viikonlopun aikana miusta on alkanu tuntumaan siltä, että ymmärtää. Aiemmin pojat on pitäneet omia potkimisrupeamiaan, mut nyt viikonloppuna on monta kertaa toinen potkassut ensin (toista?), sen jälkeen toinen "vastannut" ja taas toinen potkassut raivolla takasin. Samoin nyrkkeilyn kanssa. Toivottavasti on vain viatonta veljesten välistä painileikkiä...
Olo? Selkään sattuu, lonkkiin särkee, vatsa tuntuu sekaselta koko ajan lukuisten potkujen jäljiltä, aamusin vaivaa pahoinvointi, maha tuntuu jälleen räjähtävän, kun on niin pinkeenä, valivalivali...
Olo? Selkään sattuu, lonkkiin särkee, vatsa tuntuu sekaselta koko ajan lukuisten potkujen jäljiltä, aamusin vaivaa pahoinvointi, maha tuntuu jälleen räjähtävän, kun on niin pinkeenä, valivalivali...
keskiviikko 2. tammikuuta 2008
Toivisten vuosi
Uusi vuosi 2008 lähti käyntiin ja se onkin meiän vauvojen vuosi. Helmikuun alussa kiinalaisen horoskoopin mukaan Sian vuosi muuttuu Rotan vuodeksi. Toivotaan, että meiän vauvojen kiinalaisiksi merkeiksi tulee Rotta.
Myö ei syystä jos toisestakaan :) vuoden vaihtumista kovin railakkaasti juhlittu. Tehtiin alkuilta remppaa, katottiin leffaa, syötiin ja katottiin ilotulitusta ikkunasta. Hyvä harjoitella tulevien uusien vuosien varalle, nimittäin ei varmaankaan tule moneen vuoteen railakkaita uusia vuosia meiän perheelle.
Tänään käytiin taas äitiyspolilla ultrassa. Kaikki oli niin hyvin, ettei lääkärikään vaivautunut miuta sairaslomalle päästämään. Poikien painoarviot oli tällä kertaa 670 ja 780 grammaa.
Mieliala: väsynyt, haikea
Olotila: oksettaa, närästää, väsyttää
Myö ei syystä jos toisestakaan :) vuoden vaihtumista kovin railakkaasti juhlittu. Tehtiin alkuilta remppaa, katottiin leffaa, syötiin ja katottiin ilotulitusta ikkunasta. Hyvä harjoitella tulevien uusien vuosien varalle, nimittäin ei varmaankaan tule moneen vuoteen railakkaita uusia vuosia meiän perheelle.
Tänään käytiin taas äitiyspolilla ultrassa. Kaikki oli niin hyvin, ettei lääkärikään vaivautunut miuta sairaslomalle päästämään. Poikien painoarviot oli tällä kertaa 670 ja 780 grammaa.
Mieliala: väsynyt, haikea
Olotila: oksettaa, närästää, väsyttää
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)