Vilkkaita poikia

Vauhdilla menee tämä raskaus eteenpäin. Tiistaina ohitettiin kahdenkymmenen täyden viikon merkkipaalu. Pojat puuhaavat jotain koko ajan, aamusta iltaan tuntuu elämää vatsassa. Kun toinen lopettaa hetkeksi, ei mene kauaa, kun toinen on vauhdissa.

Viikko sitten äippäpolilla keskusteltiin tulevasta. Lääkäri oli sitä mieltä, että vauvat syntyvät mitä todennäköisimmin sektiolla viimeistään viikolla 38. Tämä osuu maalis-huhtikuun vaihteeseen. Laskettu aikahan on huhtikuun viidestoista päivä. Itse olin hieman pettynyt tuosta sektiosta, koska olin luonnollisesti toivonut voivani synnyttää vauvat alakautta. Mutta tietysti tehdään sen mukaan, mikä on pojille turvallisinta. Olen ymmärtänyt asian niin, että alakautta synnyttäminen voi tällaisessa monikoriaalisessa diamniaalisessa raskaudessa olla aikamoinen riski pienemmälle B-vauvalle, joka käytännössä kokee kaksi syntymistä: A-vauvan sekä omansa.

Viime viikolla poikien painoarviot olivat 230 ja 275 grammaa. Vauhdilla ne tuntuu kasvavan. Ja eivät meinanneet pysyä paikoillaan, lääkärikin totesi, että vilkkaita ovat. Saa sitten nähdä, minkälaisia heistä kasvaa. Isä ja äiti kumpikin ovat kuitenkin olleet rauhallisia lapsia.

Neuvolassa todettiin kummankin sydämen sykkeet tällä viikolla. Pienemmällä oli hieman reilut 150 lyöntiä minuutissa ja isommalla hieman vähemmän. Verenpaineet oli OK, hemoglobiini sen sijaan hieman laskusuunnassa, 117. Painoa oli tullut edellisestä käynnistä nelisen kiloa (totesin tuolla, että oma kotivaaka näyttää väärin exponentiaalisesti: mitä enemmän kiloja, sitä suurempi heitto). Sydänäänien kuuntelun jälkeen meinasi lähteä taju, kun nousin ylös "laverilta". Ja sama juttu tänä aamuna. Jään suosiolla kotiin huilimaan.

Tämän vuoden agilityt on sitten miun osalta treenattu. Ei miusta ole enää kentälle vyörymään. Tosin enhän pystyisi pinkomaan edes murto-osaa siitä vauhdista, mitä tarvittaisiin koiran kanssa. Huugo toivon mukaan pääsee iskän kanssa treenaamaan viimeistään silloin, kun Helmillä alkaa juoksut.

Aika kuluu...

Edellinen ultra oli lähes kaksi viikkoa sitten ja pojat ovat jaksaneet kivasti. Niin, siis edellisessä ultrassa saatiin tietää myös sukupuoli. Itsellä tosin ollutkin koko ajan "poikafiilis" ja miun on ollut vaikea edes kuvitella, että vatsassa voisi tyttöjä kasvaa. Lääkäri totesi viimeeksi, että näyttäisi siltä, ettei tässä raskaudessa fetofetaalitransfuusio uhkaa. Mutten kuitenkaan uskalla vielä huokaista. Poikien painoarviot olivat viimeeksi 160 ja 200 g.

Liikkeet tuntuvat voimistuvan päivä päivältä, lisäksi niitä tuntuu enemmän pitkin päivää. Yhä pystyn erottamaan pojat toisistaan. Ei olla vielä nimetty niitä omilla nimillä, ovat vain Toivis I ja Toivis II. Kumpikin on ykkönen ja kakkonen :). Tänään totesin, että vauvat taitavat jo kuulla ääniäkin. Töissä testattiin palohälytinlaitteita ja ujelluksen alkaessa isompi vauvoista alkoi potkia oikein raivokkaasti. Lienee säikähtänyt meteliä.

Viikko sitten oli ensimmäinen kerta perhevalmennuksessa. Siellä oli suuhygienisti kertomassa hampaiden hoidosta ja fysioterapeutti liikunnasta ja raskauden vaikutuksista elimistöön. Hieman jäin kaipaamaan tutustumista muihin ryhmäläisiin ja yhteistä keskustelua. Mutta jospa sitä ehtisi vielä olemaan. Keskiviikkona on seuraava ultraäänitutkimus äitiyspolilla ja ensi viikon keskiviikkona seuraava neuvolakäynti.