keskiviikko 15. elokuuta 2012

Saldo

Tää aamu +0,1 kg eilisestä eli yhteensä 3 kg nestettä läks. Ois vähä enemmäki voinu, mut ei niin ei.

Nyt pitää alkaa hommiin.

tiistai 14. elokuuta 2012

Viimenen päivä alkaa

Tänä aamuna -0,4 kg eiliseen verrattuna. Yhteensä siis 3,1 kiloa alkuperästä vähemmän. Hidastuu loppua kohden. Yks päivä vielä aikaa. Olo alkaa lähenee inhimillistä. Onneks tää on huomenna ohi.

maanantai 13. elokuuta 2012

Lisää lentoemäntää

Tänä aamuna -0,9 kg eiliseen verrattuna eli yhteensä nyt -2,6 kg. Kaks päivää jälellä. Inhimilliset mitat lienee saavutettavissa.

Eilen tuli keitettyä kahta sorttia hilloa ja K teki mehua. Meillä on hillot yleensä loppuneet talvella kesken ja mehut riittäneet muillekin annettaviksi. Nyt hilloja on tehty kuutta eri sorttia ja viel ainakin köyhän miehen lakkahillo on tekemättä. Jos tällä kertaa riittäs hillotkin.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lentoemäntädieettiä

Nestettä se on, mie oon sitä mieltä ollu koko ajan. Yks päivä lentoemäntäruokavaliota takana ja miljoona vessareissua. Aamulukema oli eilisaamuun verrattuna -1,7 kg. Loman aikana tulleista vaan vähän reilu puolet jälellä. Jos ne sit neljässä päivässä lähtis. En kyl pistäs pahaks, jos vielä se puoltoista aiemmin kesällä tullutta lähtis, mut sen voi jättää syksyllekin. Ei niillä oo niin kiire, kun olo on sen puolentoista kilonkin kanssa ollut ihan hyvä. Mut toistaseks näillä nyt vielä löllyvillä nesteillä olo ei oo yhtään hyvä eli dieetti jatkukoon.

Nälkä kyl oli eilen oikeestaan päivälliseen saakka, mut sen jälkeen ei enää. Vaihdoin vihreet herneet sattuneesta syystä höyrytettyyn kesäkurpitsaan ja paprikaan. Jospa muistaisin huomenna taas päivitellä.

lauantai 11. elokuuta 2012

Se paras vuodenaika

Kehiksiä pihasta.
Se on ihan just käsillä, nimittäin se vuoden paras aika. Just loppukesä, alkusyksy ja syksy ylipäätään on ihan miun lemppareita. Kesän kun on saanut nauttia keleistä riippuen enemmän tai vähemmän auringosta ja lämmöstä, niin kyllä ne akut sen verran on latautuneet, et ovat täynnä virtaa. Ja puutarhan sato kypsyy - hommaa se tietää paljon, mut miusta säilöminen on oikeestaan aika kivaa. Kokeilla erilaisia reseptejä ja sit talvella nauttia kesästä. Vaik jossain määrin miusta se ite säilöminen on jopa ehkä kivempaa kuin niitten syönti talvella. Tai ehkä se on se tunne, kun on saanut kesän purkkiin.

Meillä on kesäkurpitsoita, ihan älyttömästi kesäkurpitsoita. Niitä on haettu tuolta pellosta ainakin kolmekymmentä ja lisää vaan tulee. Sen lisäks, et niitä on annettu pois, niistä on sit tehtykin kaikenlaista: pataa, muhennosta, leipää, lettuja, salaattia... Tänään ajattelin kokeilla kesäkurpitsa-omenahilloa. Kuulemma se on aika hyvää.

Myö käytiin vähän lomailemassa. Ensin olin poikain kera viikon Lappeenrannassa ja sen jälkeen paineltiin viideks vuorokaudeks monikkoperhelomalle täysihoidolla Summassaareen.  Aivan ihana, luonnonkaunis paikka tuo on ja ruoka oli ihan huippua. No, todellakin huippua, jopa niin kovasti, et viis täysihoidollista vuorokautta toi neljä kiloa ylimäärästä. Nestettä se varmaan on, mut olo on huono. Tuntuu siltä kuin leuka roikkuis polvissa ja kävellessä reidet ois sidottu toisiinsa kiinni. Nyt pitää päästä noista kiloista eroon.

Aattelin kokeilla lentoemäntädieettiä. Tiiän, et se kyllä tekee tiukkaa, kun tuolla yläkaapissa huutelee kotimatkalla Vaajakosken Pandan tehtaanmyymälästä ostetut lakut, mut jos en näytä niitä lapsillekaan, niin kyl miekin selviän. Pieniä sovelluksia tein tuohon, saas nähä, jos se ei mitään haittais. Nimittäin vihreitä papuja en varmasti pysty nielemään tuollasella lisukkeella ja omenaa en voi allergian takia syyä. Ja greippiäkään en varmaan saa alas. Sen tilalta meinasin syyä aplaria tai karviaisia. Omenan ajattelin korvata päärynällä, mut nyt kun eka päivä menossa, niin totesin vaan, et näköjään oon sit päärynällekin allerginen. Eiköhän se tääkin nyt jotenki auta.

Oikeestaan mie en oo ite koskaan uskonu mihinkään pikaihmeeseen laihuttamisessa, mut nyt olo on oikeesti niin paha, et pakko yrittää vaikka tätä. Enhän mie nyt kuitenkaan tähtää mihinkään sen kummempaan kuin vielä viikko sitten vallinneeseen olotilaan. Saas nähä, mitä käy.