Viimesiä viedään

Nyt alkaa jo vähän jännittämään. Tää voi olla viimenen viikonloppu kahen aikuisen perheenä.

Meillä oli eilen kontrolli äitiyspoliklinikalla. Kuten tavallista, ensin käyrille, jotka näytti hyvältä. Sen jälkeen sit ultraan lääkärille. Kohdun ulkosuu oli jo sormelle auki eli jotain tässä on viikon aikana tapahtunutkin. Painoarvioita vauvoista katottiin ja n. 2,6 ja 2,9 kg saatiin lopullisiksi arvioiksi, vaikka välissä etenkin isomman kohdalla vilahtelikin yli 3,1 kg:n lukemia. Ja vauvoilla oli kaikki hyvin ja kunnossa ja liikkuivat vilkkaasti yhä.

Asiat jäivät hieman auki. Ei saatu aikaa seuraavaan kontrolliin. Nimittäin toivovat siellä polilla, että synnytys käynnistyisi itestään tän viikonlopun aikana. Mie en kyllä ihan jaksa tuohon uskoa (varattu silti meksikolaisruoka-ainekset tälleKIN päivälle ja illalla saunomaan). Jos nyt kuitenkaan mitään ei tapahdu, niin myö ollaan äitiyspoliklinikalla maanantain aamupalaverin aiheena ja siellä hyö sitten lyövät viisaat päät yhteen ja päättävät, mitä meille tehään. Ja soittavat sitten meille. Kuulemma on täysin mahdollista, että saadaan sektioaika jo ens viikolle!

Kikkavitoset

Ja pöh sille, joka nettikeskustelussa ehdotti vinkiksi synnytyksen käynnistämiseen seikkailua Ikeassa! Jotain tässä on pakko alkaa tekemään, mutta ei ainakaan enää kokeilla tuollaista. Juostiin eilen läpi Ikeat ja Jumbot. Tulos: per??leen kipeet jalkapohjat ja lonkat, muttei ainoatakaan - ees pienen pientä - supistusta. Eikä oo muistakaan vinkeistä apua ollu ja tulista ruokaakin on syöty koko raskauden ajan (silti varmuuden vuoksi täksi ja huomiseks illaks ajattelin tehä meksikolaista). Tuntuu nuo hyvin masussa viihtyvän. Ei kai tässä enää auta muuta kuin ristiä kädet ja pyytää starttiapua Korkeammilta Voimilta.

Loppu häämöttää?

Viikkoja on takana huikeat 37 (+1) . Enää ei tarttee lueskella keskospalstoja. Vauvat on nyt virallisesti täysaikasia, syntyivät milloin vaan seuraavan viiden viikon aikana.

Viime viikon maanantain neuvolakäynti jäi tän raskauden viimeiseksi: verenpaineita, sokereita ja proteiineja seurataan nyt äitiyspoliklinikalla, jossa käynnit myös tihenevät. Soitin neuvolaan eilen ja peruutin tälle päivälle varatun ajan kuten edellisellä kerralla sovittiin juuri tuon äitiyspoliseurannan takia.

Torstaina oli edellinen kontrollikäynti. Lääkäri oli hieman kokemattoman oloinen, mutta ihan kiva. Vauvat taistelivat taas hanakasti päiden ja vartaloiden ympärysten mittaamista vastaan ja lääkäri sai kunnolla mitattua vain reisiluiden pituudet. Näillä mitoilla saatiin painoarvioiksi n. 2,4 ja 2,6 kg, mutta lääkärinkin mukaan arviot todennäköisesti heittävät aika paljon. Olisihan se hassua, että herra A:n lähes parinsadan gramman viikottainen kasvuvauhti olisi pudonnut vajaaseen sataan grammaan kahdessa viikossa. Kohdunsuu oli pehmentynyt, mutta mittaa edelleen (tällä kertaa) puolisentoista senttiä. Synnytyksestäkin keskusteltiin taas ja tällä kertaa taas spontaanin alatien ja suunnitellun sektion merkeissä. Siis mikäli spontaanisti vauvat ei ala viikkoon 38 mennessä syntymään, niin sit aletaan suunnittelemaan sektiota. Ja viikko 38 alkaa jo ensi viikolla! Ehkä tässä on toivoa, ettei tän valtavan vatsan kanssa tarttee elää koko loppuelämää.

Maanantaina käytiin suunnitellusti äitiyspoliklinikalla käyrillä ja verenpaineita, sokereita ja proteiineja mittauttamassa. Liekö tuo uutinen, ettei niistä vieläkään mitään vikaa löytynyt. Seuraava kontrolli perjantaina.

Piiiitkän pitkä loppukiri

Ei tää odotus tunnu koskaan loppuvan. Päivät etenee hitaasti ja viikonloppuja ja uusien viikkojen kertymistä ootellen. Ja taas närästyksestä kärsien. Se oli muutaman viikon jo lähes kokonaan poissa, mut nyt se iski taas ihan kunnolla.

Maanantaina käytiin neuvolassa taas. Ei sielläkään mitään uutta. Arvot kunnossa, painoa tullu lisää pari kiloa (järkyttävää turvotusta havaittavissa, mut tää kuitenkin lienee normaalia), sydänäänet vahvoja ja sf-mitta 38 cm. Huomenna mennään äippäpolille taas. Mie toivon, että jotain ois jo tapahtunu.

Taas pitäs alkaa projekti kanansiipien pussitus. Oli "riemastuttava" yllätys äsken, kun rakas, ahne, pieni koiramme Helmi oksenti aamuiset kanansiivet, osan matolle, osan lattialle. Ei ollu vaivautunu niitä liikaa pureskelemaan ja ennen kuin ehdin tuolilta liikkua niitä siivoamaan, oli Huugo jo käyny syömässä parhaat palat (kiitokset avusta vain!). Mut hommaa silti jäi ja mikäs sen mukavampaa kuin kyykkiä kipeillä lonkilla oksennuksen jämiä siivoamassa, etenkin kun siitä pahoinvoinnistakaan ei (vieläkään!) oo päästy. Lonkat kipeyty tietysti entisestään ja toivottavasti tuo kyykkiminen aiheuttas vaikka jotain supistuksia, niin päästäs vähän eteenpäin tässä raskaudessa.

Mie veikkaan huomisiks painoarvioiks n. 2,5 ja 2,8 kg. Saa nähä, meneekö lähelle.

Raskausarpia

Siis IIIIIIIIK! Kimmo löys miun mahasta eilen ensimmäiset raskausarvet. Mie en niitä siitä syystä löytänyt, etten kykene näkemään navan alapuolelle. En mie sinällään raskausarpia pelkää, nehän vaan kertoo elämästä ja on ikään kuin urhollisuusmitaleja iholla. Mut jossain määrin itelle aika pettymys. Olin jotenkin ajatellu viime aikoina, että jes, nyt ollaan tähän asti selvitty ilman raskausarpia, niin tuskin niitä enää tuleekaan (niitä muutamaan lukuunottamatta, jotka ilmestyivät joku kuukaus sitten vasempaan rintaan). Mut tulihan niitä. Ja tarjoohan ne tässä jotain ihmeteltävääkin: kaikki raskausarvet ovat vasemmalla puolella kroppaa! Tiedä sitten, miksi.

Odottelua

Tänään menossa raskausviikko 34 + 5. Elo on odottelua. Koitan koko ajan tunnistaa itestäni jotain "oireita", jotka viittais synnytykseen. Neuvolan terveydenhoitaja sanoi, että ennen lapsivesien menoa kropasta kuuluu poksahdus. Nyt tietysti tarkkailen jokaista ääntä, joka elimistöstä kuuluu ja aina jotain kuullessani mietin, olisiko tuo voinut olla poksahdus. Mutta mitään ei koskaan tapahdu. Olo on levoton ja eilenkin vaan kävelin ympäri kämppää, kun en tiennyt mitä oikein pitäisi tehdä. Tuleva isä oli sitä mieltä, että pian synnyttävät naiset ovat kuulemma levottomia. Jospa nyt? Mutta ei, ei sitten yhtään mitään. Olo on levoton vieläkin, mutta yhtään mitään ei oo tapahtunut. Kuinkakohan kauan tässä joutuu vielä odottelemaan?

Perjantainen kontrollireissu äitiyspoliklinikalla toi kipeytyneiden lonkkien lisäksi tiedon, että kaikki on yhä hyvin. Lonkat kipeytyivät KTG-käyrällä maatessa. Olen tähän asti valinnut kylkiasennon, koska taaksepäin nojautuessa tulen helposti pahoinvoivaksi. Seuraavan kerran pitää ehkä kuitenkin uskaltautua puoli-istuvaan asentoon, koska pahasti tuo kyljellään makuu käy lonkkiin.

Pojat siis yhä kasvavat vauhdilla tuolla kohdussa. Painoarvioiksi saatiin herra A:lle n. 2,5 kg ja herra B:lle n. 2,2 kg. Kummatkin ovat tällä hetkellä raivotarjonnassa eli juuri optimaalisessa asennossa alatiesynnytystä varten. Herra A on alkanut laskeutumaan ja pää on jo aika alhaalla. Positiivista sekin, että herra A - alias Iso-Toivis - tietää nähtävästi olevansa A-vauva, koska kuulemma kaksossynnytyksissä on parempi, että suurempi vauva syntyy ensin. Kohtukanava oli lyhentynyt senttiin, mutta muita muutoksia ei ollut. Lääkärin mukaan vauvat eivät näytä ihan lähipäivinä vielä syntyvän.

Odottelu siis jatkuu. Millä tuosta levottomasta olosta pääsisi eroon? Tuntuu, että kaikki valmistelutkin vauvoja varten on tehty jo ja enempään en juuri kykene. Jos vain kykenisin, lähtisin vaikka päivittäin käymään jossakin, shoppailemassa, tms. Muutaman viimeeksi kuluneen viikon (lue: arkiviikon) kohokohtia ovat olleet juuri äitiyspoli- ja neuvolakäynnit ja monikko-odottajien infoilta Hyvinkäällä vime keskiviikkona. Seuraava kontrollikin on vasta kiirastorstaina ja neuvolakäynti saman viikon maanantaina. Mitenköhän saisin ensi viikon kulumaan? Viikonloput ovat kivempia, kun Kimmo on päivät kotona ja autolla saatetaan jossain päästä käymäänkin.

Neuvolassa

Eilen (rv 33 + 6) oli taas neuvolakäynti. Kaikki kunnossa: sf 37 cm - terveydenhoitajan mukaan varmaankin nyt korkeimmillaan -, painoa 83 kg (lisäys vajaa puol kiloa per viikko), verenpaineet 133/89 (söin iltapäivällä ennen neuvolaa salmiakkia), hb 131 ja pojilla vahvat sydänäänet. Herra A edelleen raivotarjonnassa, B:stä - alias herra Häkkyrä - ei pystynyt varmasti sanomaan mitään (yllätys!). Näillä on hyvä jatkaa.

Tietoisku

Toiset ei vaan osaa arvostaa muiden ihmisten päätöksiä ja väkisin tyrkyttävät omia näkemyksiään muille. Ja taas se nähtiin. Tällä kertaa ongelmana on mein valitsema synnytyssairaala (HUOM. meille tää ei oo ongelma).

Nykyihmisiä (homo sapiens) on ollut maailmassa n. 200 - 250 000 vuotta [1]. Aika pitkä aika. Helsingin Naistenklinikka valmistui v. 1934 [2]. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen Naistenklinikan valmistumista nykyihmisiä ehti olla maailmassa n. 198 066 - 248 066 vuotta. Koska ihmisiä on tällä hetkellä kuutisen miljardia ja yksi ihminen ei elä juurikaan yli 120-vuotiaaksi, tuona aikana ihmiset on joutuneet lisääntymään hyvin, hyvin monta kertaa. Ja tämä lisääntyminen on onnistunut ILMAN Naistenklinikkaa. Naistenklinikan aikanakin vain onnettoman pieni osa maailman ihmisistä lisääntyy Naistenklinikalla. Ja terveitä lapsia syntyy silti. Oma isoäitinikin synnytti monta tervettä lasta saunassa, vaikka tuo suuri ja mahtava Naistenklinikka oli jo olemassa.

Myö - kuten suurin osa maailman raskaana olevista pariskunnista - ei valittu Naistenklinikkaa tulevien vauvojemme synnytyssairaalaksi (joskin joudumme sinne, jos vauvat aikovat syntyä ennen 36. raskausviikkoa). Eikä se tarkoita sitä, että jotenkin vihattaisiin tuota sairaalaa tai meillä olisi jotain sitä vastaan. Jostain kumman syystä ihmiset tuntuvat tuomitsevan päätöksemme ja tuntuu kuin olisimme viemässä lapsiamme teuraalle, kun haluamme synnyttää lapsemme muualla. Haloo, elämme 2000-luvun Suomessa, emme missään kehitysmaassa (jossa - kas kummaa - saattaa myös syntyä terveitä lapsia)! Jos joku välttämättä kaipaa synnytystä Naistenklinikalla, niin hommatkoon omat lapsensa ja synnyttäköön ne siellä.

Miulla ei oo tapana tyrkyttää muille miun näkemyksiä, vaikka välillä törmääkin niin järkyttävään käytökseen ja typeriin ratkaisuihin, että oikein hävettää ihmisten puolesta. Ilmeisesti kuitenkin pitäs, ku eikös se "tehkää muille niin kuin toivotte itsellenne tehtävän" oo ymmärrettävissä niin, että ihmiset, jotka mein päätöksiä arvostelee, kaipaa kipeästi meijän arvostelua, kommentteja ja neuvoja elämäänsä?

Niin. Pitäis varmaan laittaa otsaan lappu, jossa varoitetaan räjähdysvaarasta. Nuo raskaushormonit kun tuppaa saamaan aikaan isompia ja pienempiä poksahduksia. Ilmeisesti en vaan tarpeeks selvästi oo raskaana (vyötärönympärys eilen 122 cm).