sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Närästääkö?

No närästäähän se. Sitä luuli sillon viikon 16 kohalla, et nyt on pahoinvoinnit ohi, mut mitä vielä. Taas saanu harva se päivä viihdyttää WC-pönttöä. Ja etenkin tuo tuntuu aamuisin tai jos on jotain makeeta syöny. Sit kun ei okseta, niin sit vaan närästää. Närästäminen ja karvasveden nousu tuntuukin oikeestaan ihan kivalta tuon pahoinvoinnin rinnalla. Ähky sen sijaan ei ja se tulee jo ihan parin leipäpalan syönnistäkin.

Helmillä alkoi juoksu ja se lähti Mäntsälään hoitoon. Ihan rehellisesti sanottuna on ollut paaaaljon helpompaa käydä lenkkeilemässä vain Huugon kanssa. En tosin pysty enää kovinkaan pitkiä lenkkejä tekemään, mutta sen verran mennään kuin jaksetaan. Välillä hidastaen ja välillä pidetään taukoa bussipysäkillä.

Neuvolassa käytiin perjantaina. Painossa ollaan jälleen kerran uudella kymmenellä, varmaan lähemmäs 15 kg tullut jo tässä vaiheessa. Hemoglobiini myöskin oli lähtenyt noususuuntaan ollen tällä kertaa 122. Eikä vielä merkkiäkään raskausdiabeteksestä tai -myrkytyksestä ja hyvä näin (koputan puuta). Poikien sydänääniä kuunneltiin ja olivat Pikku-Toiviksella n. 163 ja Isolla-Toiviksella n. 158. Sf-mitta oli 26 cm (näillä viikoilla normisti 20 - 22 cm).

Olo on ollut noita närästyksiä, ähkyjä, pahoinvointeja, selkäkipuja, pienestä hengästymisiä, jatkuvia vessakäyntejä ja äärettömän hankalaa nukkumista lukuunottamatta ihan hyvä. Fyysisesti. Jouluaaton aattona saatiin taas surua. Pappa nukkui pois aamukuudelta. Mut Papalla on nyt parempi olla. Ei kipuja eikä tuskaa.

Onneks tää vuosi päättyy huomenna. Liian paljon kuolemaa on mahtunut yhdelle vuodelle. Miun isän kumpikin vanhempi, miehen isänisä sekä ystäväni. Toivokaamme ens vuodelle iloa ja onnea!

torstai 20. joulukuuta 2007

Hyvin pyyhkii

Taas yks äitiyspolikäynti takana. Ja hyvin oli kaikki. Ite olin hieman huolissaan kohdun tilasta supistelujen takia, mut näköjään se oli turhaa, kun muutoksia ei ollut tapahtunut. Poikien painoarviot oli eilen (rv 23 + 1) 515 ja 565 grammaa. Kuten olen vaistonnutkin, pojilla oli kaikki - taas - kunnossa. Ehkä jonain päivänä on toivetta päästä sairaslomalle.

Nyt on joka tapauksessa laitettu vanhempainetuushakemukset palkkahallintoon, josta ne lähtee sitten Kelalle. Toivottavasti saataisiin päätökset pian, tahtoisi jo tutkia äitiyspakkauksen sisältöä :) . Tänään mennään rv 23 + 2 ja henkinen olotila on mitä parhain. No, eipä tällä hetkellä tuossa fyysisessäkään oo valittamista, mitä nyt jalat ja sormet tuntuu turvonneilta...

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Taas yksi rajapyykki ylitetty

Eilen tuli jälleen uuden rajapyykin ylitys. Tuo rajapyykki oli 22 viikkoa eli 154 vuorokautta. Se tarkoittaa sitä, että nyt meille voidaan kirjoittaa todistus raskaudesta ja sen kanssa voimme sitten hakea äitiysavustusta, äitiys- ja vanhempainpäivärahaa, lapsilisää sekä isyysrahaa.

Koska meille tulee kaksi vauvaa kerralla, meidän on mahdollisuus valita äitiysavustuksena haluamamme yhdistelmä äitiyspakkauksia ja rahallista tukea. Tuo rahallinen tuki, joka "vastaa" äitiyspakkausta on 140 euroa. Saamme valita kolme, yksi avustus ensimmäisestä lapsesta ja kaksi toisesta. Me ajattelimme ottaa kumpaakin poikaa varten yhden äitiyspakkauksen ja jäljelle jäävän avustuksen rahana.

Pojat ovat olleet taas vilkkaina. Liikkuvat koko ajan enemmän ja potkut tuntuvat voimakkaampina. Tuntuu kuin ne eivät koskaan olisi paikallaan. Viimeisimmässä ultrassa viime viikolla Ison-Toiviksen painoarvio oli 400 grammaa ja Pikku-Toiviksen 330 grammaa. Vauhdilla ne kasvavat.

Henkisesti oma olo on huipussaan. Mieli on hyvä ja uskon, että pojillakin on kaikki hyvin. Fyysisesti sitten ei ihan samalla tavalla: öisin ei pysty nukkumaan juuri mitenkään ja jos saankin unta monen tunnin pyörimisen jälkeen, niin heräilen ennen kellon soittoa, ehkä montakin kertaa. Töissä tämä luonnollisesti aiheuttaa sen, etten meinaa millään kestää hereillä. Ensimmäiset supistuksetkin on koettu. Paikallaan ei pysty istumaan kauaa, etenkään jalat alhaalla, koska minuutti minuutilta varpaat muistuttavat enemmän ja enemmän pieniä perunoita. Työpäivän jälkeen kengät puristavat turvonneita jalkoja. Aamulla herätessä sormet ovat kuin nakkeja, onneksi eivät koirat ole vielä sitä huomanneet. Välillä pötkähtäessäni työpäivän jälkeen sohvalle löhöämään, en pääsekään sieltä itse pois, koska selkä on kipeä. Enkä edes vielä maininnut WC:ssä juoksemista tai aamuisia heikotuskohtauksia. En kyllä yhtään ihmettele, miksi raskautta kutsutaan raskaudeksi: tietenkin sen takia, että se on raskasta!

perjantai 30. marraskuuta 2007

Vilkkaita poikia

Vauhdilla menee tämä raskaus eteenpäin. Tiistaina ohitettiin kahdenkymmenen täyden viikon merkkipaalu. Pojat puuhaavat jotain koko ajan, aamusta iltaan tuntuu elämää vatsassa. Kun toinen lopettaa hetkeksi, ei mene kauaa, kun toinen on vauhdissa.

Viikko sitten äippäpolilla keskusteltiin tulevasta. Lääkäri oli sitä mieltä, että vauvat syntyvät mitä todennäköisimmin sektiolla viimeistään viikolla 38. Tämä osuu maalis-huhtikuun vaihteeseen. Laskettu aikahan on huhtikuun viidestoista päivä. Itse olin hieman pettynyt tuosta sektiosta, koska olin luonnollisesti toivonut voivani synnyttää vauvat alakautta. Mutta tietysti tehdään sen mukaan, mikä on pojille turvallisinta. Olen ymmärtänyt asian niin, että alakautta synnyttäminen voi tällaisessa monikoriaalisessa diamniaalisessa raskaudessa olla aikamoinen riski pienemmälle B-vauvalle, joka käytännössä kokee kaksi syntymistä: A-vauvan sekä omansa.

Viime viikolla poikien painoarviot olivat 230 ja 275 grammaa. Vauhdilla ne tuntuu kasvavan. Ja eivät meinanneet pysyä paikoillaan, lääkärikin totesi, että vilkkaita ovat. Saa sitten nähdä, minkälaisia heistä kasvaa. Isä ja äiti kumpikin ovat kuitenkin olleet rauhallisia lapsia.

Neuvolassa todettiin kummankin sydämen sykkeet tällä viikolla. Pienemmällä oli hieman reilut 150 lyöntiä minuutissa ja isommalla hieman vähemmän. Verenpaineet oli OK, hemoglobiini sen sijaan hieman laskusuunnassa, 117. Painoa oli tullut edellisestä käynnistä nelisen kiloa (totesin tuolla, että oma kotivaaka näyttää väärin exponentiaalisesti: mitä enemmän kiloja, sitä suurempi heitto). Sydänäänien kuuntelun jälkeen meinasi lähteä taju, kun nousin ylös "laverilta". Ja sama juttu tänä aamuna. Jään suosiolla kotiin huilimaan.

Tämän vuoden agilityt on sitten miun osalta treenattu. Ei miusta ole enää kentälle vyörymään. Tosin enhän pystyisi pinkomaan edes murto-osaa siitä vauhdista, mitä tarvittaisiin koiran kanssa. Huugo toivon mukaan pääsee iskän kanssa treenaamaan viimeistään silloin, kun Helmillä alkaa juoksut.

maanantai 19. marraskuuta 2007

Aika kuluu...

Edellinen ultra oli lähes kaksi viikkoa sitten ja pojat ovat jaksaneet kivasti. Niin, siis edellisessä ultrassa saatiin tietää myös sukupuoli. Itsellä tosin ollutkin koko ajan "poikafiilis" ja miun on ollut vaikea edes kuvitella, että vatsassa voisi tyttöjä kasvaa. Lääkäri totesi viimeeksi, että näyttäisi siltä, ettei tässä raskaudessa fetofetaalitransfuusio uhkaa. Mutten kuitenkaan uskalla vielä huokaista. Poikien painoarviot olivat viimeeksi 160 ja 200 g.

Liikkeet tuntuvat voimistuvan päivä päivältä, lisäksi niitä tuntuu enemmän pitkin päivää. Yhä pystyn erottamaan pojat toisistaan. Ei olla vielä nimetty niitä omilla nimillä, ovat vain Toivis I ja Toivis II. Kumpikin on ykkönen ja kakkonen :). Tänään totesin, että vauvat taitavat jo kuulla ääniäkin. Töissä testattiin palohälytinlaitteita ja ujelluksen alkaessa isompi vauvoista alkoi potkia oikein raivokkaasti. Lienee säikähtänyt meteliä.

Viikko sitten oli ensimmäinen kerta perhevalmennuksessa. Siellä oli suuhygienisti kertomassa hampaiden hoidosta ja fysioterapeutti liikunnasta ja raskauden vaikutuksista elimistöön. Hieman jäin kaipaamaan tutustumista muihin ryhmäläisiin ja yhteistä keskustelua. Mutta jospa sitä ehtisi vielä olemaan. Keskiviikkona on seuraava ultraäänitutkimus äitiyspolilla ja ensi viikon keskiviikkona seuraava neuvolakäynti.

tiistai 30. lokakuuta 2007

Liikkeitä

Kolmannetkin ultra- ja neuvolakäynti olivat viime viikolla. Kokoero sikiöiden välillä ei ollut kasvanut ja neuvolassa saatiin kummankin sydänäänet kuuluviin. Itsellä sen sijaan oli hemoglobiini laskenut edellisestä mittauksesta (143) 125:een. Ei ihme, että olo tuntuu välilä väsyneeltä. Oon lokakuun alusta popsinut Ladyvita Plussaa, joka sisältää myös rautaa. Neuvolasta sain ohjeeksi aloittaa lisäraudan kolmen viikon päästä käynnistä eli siis kahden viikon päästä tästä päivästä. Vauvojen painoarviot olivat 90 ja 100 g.

Pari viikkoa sitten vatsassa alkoi tuntua ihan pieniä hipaisuja. En oo edes jokainen kerta ollut varma oliko siellä vauva vai jokin sisäelin. Viime viikolla vauvojen liikkeet on tuntuneet ensi kertaa kunnolla, niin, ettei siitä voi erehtyä. Ultraäänellä tutkittaessa tunsin toisen vauvan "räpiköinnin" ultralaitteen alla. Ja sen jälkeen muljahduksia ja potkuja on tuntunut enemmänkin. Jos ihan tarkkaan hivelee vatsan päältä, voi vauvojen sijainnit tuntea. :)

Mie ajattelin, että se kamala pelko ja jännitys vauvojen hyvinvoinnin puolesta helpottais, kun liikkeet alkaa tuntumaan, mut olin väärässä. Siis apua, ne ei oo liikkuneet ainakaan kahteentoista tuntiin!!!

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Tieto lisää tuskaa

Tänään oli toinen ultraäänitutkimus. Ja tällä kertaa saatiin niskaturvotus mitattua, se oli 1 mm, eli normaalia eikä sen vuoksi tarvitse huolestua. Tyypit oli kooltaan 62 ja 68 mm ja lääkäri oli hieman huolissaan kokoerosta. Kokoero tosin oli sama kuin edellisessäkin tutkimuksessa, joten sinällään se ei ollut hälyttävää. Näissä samanlaisissa tapauksissa kuin meillä - eli vauvoilla yhteinen istukka, yhteinen suonikalvo, mutta omat vesipussit - on fetofetaalitransfuusion riski 10 - 15 %. Pelottavaa. HUS ei kuulemma hoidata tällaisia potilaita Suomessa, vaan jos tämmöinen on tullakseen, niin sitä voidaan n. rv 17 alkaen hoitaa Hampurissa, Saksassa. Sitä ennen sille ei ole tehtävissä mitään. Pelottavaa. Pitää kuitenkin yrittää rauhoittaa itseä sillä, että todennäköisyys, että sitä ei tule, on 85 - 90 %.

Mieliala: hieman pelokas, toisaalta kuitenkin rauhallinen, koska tyypeillä oli kaikki kunnossa ja kriittiset ruumiinosat löytyivät ultrassa.

Olotila: tuntuu, että vatsa räjähtää!

tiistai 2. lokakuuta 2007

Toinen kolmannes

Ja näin pyörähtää toinen raskauskolmannes käyntiin. Kyllä ne joka paikassa lupaa, et tässä vaiheessa pahoinvointi ja väsymys helpottaa ja tuntee olevan energisempi kuin koskaan. Pöh, sanoo täällä selkävaivanen, pahoista iskiaskivuista kärsivä tuleva tuplamamma. Onneks ens viikolla pääsee taas ultraan kattelemaan, miten vauvat jaksaa.

Positiivista kuitenkin se, että 12 viikkoa täynnä ja ilmeisesti suurin keskenmenon riski takana. Tiedä sit, millon se kaksosten kohdalla on...

Olotila: selkäkipuja, väsyttää

Mieli: no, tällä mennään...

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Sisäistetty

Nyt alkaa olla kaksosasia ihan oikeesti sisäistetty. Kävimme eilen hakemassa jo pinnasängytkin. Olen lueskellut netistä paljon kaksosaiheisia keskusteluja ja nyt alkaa jo jännittää, et miten pitkään tässä oikein jaksaa töissä käydäkään. Moni kaksosmamma tuntuu jäävän sairaslomalle jo viikoilla 20 +. Täällä menossa rv 11+5. Seuraavan kerran näemme vauvat 10.10.

Pahoinvointi tuntuu yhä vain lisääntyvän. Samoin väsymys ja alaselkäkivut. Tiedossahan se oli, että tuplien kanssa oireetkin on varmasti kaksinkertaiset.

perjantai 28. syyskuuta 2007

<3 Tuplaonni <3

Maanantaina oli vihdoin aika ensimmäiseen ultraäänitutkimukseen. Kyseessä oli np-ultra eli tarkoitus oli siis mitata vauvan niskaturvotusta. Näin pitkälle emme kuitenkaan päässeet.

Koko yön jännitettyämme pääsimme vihdoin Hyvinkään sairaalaan. Aika oli varattu kahdeksaksi, mutta olimme paikalla jo aiemmin ja pääsimme tutkimukseen noin kaksikymmentä minuuttia aiemmin. Heti ensimmäisenä kätilö löysi ruudulle nyytin, joka heilui ja jonka sydän sykki. Kyyneleet valuivat poskille jo tuossa vaiheessa. Kätilö jatkoi: "Täällä näkyy ne molemmat!" Taisin sanoa "Mitä??!" ja kätilö jatkoi: "Kakshan näitä on!" Kimmon vuoro huutaa "Mitä?" ja näyttää puulla päähän lyödyltä. Ite olin aivan lamaantunut ja shokissa. Meille tulee kaksoset!

Kun on nukuttu muutama yö, niin nyt tuntuu, että oon maailman onnellisin äiti, vaikka moni asia pitääkin suunnitella uudelleen! :)

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Kymppi lähestyy

Kymmenennellä viikolla mennään ja olokin on sen mukainen. Ensimmäiset ja toiset kerrat on lentänyt jo kerran syödyt ruuat ulos ja toivon mukaan pahoinvointi ois pikkuhiljaa helpottamassa. Ens viikolla sitten on kaikkein jännin hetki: np-ultra, jossa nähään Toivis ensimmäistä kertaa.

Selkäkivut on yllättäneet. Toissa iltana erehdyin käymään lattialle makaamaa ja kas kummaa, enpä siitä ihan äkkiä päässytkään ylös. Jostain sitten selvitin, että nuo selkäkivut johtuu selän asennon muuttumisesta. Ens hätään pistin kauratyynyn yöksi selälle, seuraavaksi tilasin netistä kasan tulivöitä, -liivejä ja -pöksyjä. Toivotaan, että niistä ois sitten apua. Kunhan ne tulee ensin.

Pahin turvotuskin on laskenut, mut miusta ihan oikeesti silti tuntuu, että miulla alkaa tuo maha jo kasvamaan. Ei auta, kun housut tuppaa puristamaan ja hyvä, et vyössä enää riittää reikiä. Pakko ne äitiyspöksyt on kai lähteä ostamaan.

Mieliala: väsynyt, rauhallinen

Olotila: väsynyt, pahoinvoiva

torstai 30. elokuuta 2007

Ensimmäinen neuvolakäynti

Jännittäen odotettu ensimmäinen neuvolakäynti on takana. Terveydenhoitaja paljastui erittäin mukavaksi ihmiseksi. Kokeita otettiin verestä ja virtsasta. Saimme myös älyttömän kasan tavaraa luettavaksi ja DVD:n katsottavaksi. Perhevalmennuksen ajatkin on jo tiedossa. Ne alkaa marraskuussa. Virallisesti ollaan menossa raskausviikolla 9+3, jonka mukaan laskettu aika on 31.3. Omien laskujen (ja positiivisen ovulaatiotestin) mukaan viikkoja on tänään kasassa 6+5.


Olotila: vähän pahoinvoiva, päätä särkee

Mieliala: odotan malttamattomana, että pääsen lukemaan kaikkia saatuja vihkosia

maanantai 27. elokuuta 2007

Ällötystä

Jos jossain vaiheessa kummastelin, että miksi en voi huonosti, niin sanonpa vain, että se kummastelu oli turhaa. Nimittäin nyt on sitten voitu kehnosti viime perjantaista alkaen. Perjantaina töissä, lauantaina hautajaisissa, sunnuntaina joka paikassa ja tänään töissä. Illalla pitäisi vielä yrittää tsempata, jotta jaksan ja suoriudun agilitytreeneistä.

Torstaina on ensimmäinen neuvola, jännitystä siihen saakka...

maanantai 20. elokuuta 2007

Eteenpäin

Yhä mennään eteenpäin. Taas eilen tuntui, että oikeaan puoleen nipistelee enemmän kuin
vasempaan. Jossain tekstissä netissä tosin oli, että oikeanpuoleinen nipistely raskauden
aikana on normaalia. Joka tapauksessa, nipistely vaihtoi taas yöllä hetkeksi puolta.
Viikonloppuna oltiin taas anoppilassa ja käytiin mm. kirpputorilla. Aika kasa on nyt jo
tavaraa "Toivikselle" hankittu. Tänään viimeisimpänä tuli postissa rintareppu.

Ei oikein mikään maistu, paitsi tietenkin jäätelö tekisi - TAAS - kauppansa, mikäli sitä
vain ois...

Mieliala: väsynyt
Olotila: OK, tosin tuntuu siltä, että pahat olot lähestyy

keskiviikko 15. elokuuta 2007

Elämää

Heinäkuun viimeisellä viikolla testasin ensimmäisen positiivisen ovulaatiotestin. Seuraavalla viikolla tuli tulokset lapsettomuuslabroista, jotka kaikki oli OK. Sitä seuraavalla viikolla tein positiivisen raskaustestin. Jottei kaikki menisi niin hyvin, niin tällä viikolla sain suru-uutisen: isoäitini on kuollut.

Jossain on sanottu, että jotain vanhaa pitää siirtyä syrjään, jotta jotain uutta voi syntyä. Mamma kuoli mitä kauneimmalla tavalla: Pappa oli kotisairaanhoitajan kanssa käymässä jossain ja Mamma jäi kotiin. Mamma lähti hakemaan postia ja poimi matkalla pari litraa marjoja. Pappa saapui pihaan ja istahti terassille penkille. Mamma meni Papan viereen istumaan, nojasi pään Papan olkapäähän ja nukahti ikuiseen uneen.


Emme katoa taivaisiin,
emme maan multiin
vaan muutamme rakkaittemme sydämiin,
sieltä maailmaa tervehtien
heidän jokaisessa teossaan ihmiseen.


Mieliala: levollinen

Olotila: turvonnut, ilmapallo

perjantai 10. elokuuta 2007

Kalenterin päivitystä

Tänään oon vihdoin saanu peruttua ultraäänitutkimuksen lapsettomuuden pohtimiseksi ja varattua ensimmäisen neuvolakäynnin. Se on jo tässä kuussa, 30. päivä heti aamulla. Puhelimessa terveydenhoitaja laski, että viikkoja on kasassa kuusi. Kuulemma tällä logiikalla mennään (vaikka mainitsinkin positiivisen ovulaatiotestin ajankohdasta) ja raskauden kestoa täsmennetään sitten myöhemmin ultraäänitutkimuksessa. Lasketuksi ajaksi terveydenhoitaja laski Ukon päivän 4.4.2008. Ja nyt pitäs alkaa jo pohtimaan, et mihin sitä haluaa mennä synnyttämään :) .

Mahassa tuntuu vieläkin vähän vihlontaa, ehkä kuitenkin vähemmän kuin toissapäivänä. Illalla sitä ei taas tuntunut oikein ollenkaan. Jokohan sitä kohta alkais uskomaan, et se on ihan oikeesti tulossa ja lopettais pelkäämisen?

Mieliala: hyvä mieli, innostunut

Olotila: vähän vihloo vatsasta

torstai 9. elokuuta 2007

Toivo-Ilona

Projekti sai nimen tänään, Toivo-Ilona. Toivo siksi, kun olemme toivoneet niin kauan. Jonkin tilaston mukaan 85 % vanhemmista toivovat (lue: yrittävät) lapsiaan vähemmän aikaa kuin myö, toiset taas eivät toivo lainkaan ja toiset pelkäävät raskaaksi tuloa. Ilona siksi, että se ilo, mikä ainakin miut valtas sen positiivisen testin tehtyäni, oli paljon suurempaa kuin ne yli vuoden jatkuneet pettymyksen ja surun tunteet yhteensä.

Eilen peruin toisen psykologikäynnin, jonka olin varannut lapsettomuuden tiimoilta. Lisäksi varasin soittoajan tälle päivälle omalle lääkärille, joka laittoi aiemmin lähetteitä lisätutkimuksiin (aiemmin oman lääkärin kesälomasijainen määräsi lähetteen tutkimuksiin, jossa tutkittiin mm. hormoneja, PAPA, sukupuolitaudit - jotka kaikki OK). Lääkäri soitti tänään ja onnitteli raskaudesta. Huomiseksi on vielä hommaa: pitää perua ultraäänitutkimusaika sekä varata ensimmäinen aika neuvolasta.

Aamupäivällä vihlonut vatsaa, nyt iltapäivällä alkanut vähän helpottaa. Itseasiassa tuntuu siltä, että aina kun on nälkä on hyvä olo, mutta sitten kun yrittää helpottaa sitä nälkää syömällä jotain - vaikkakin vähän - niin alkaa taas vihlomaan. Lääkäriltä kysyin tuosta ja hänen mukaansa ei kannata yöunia menettää, mikäli ei verta vuoda.

Mieliala: hyvä mieli, oon maailman onnellisin ihminen!

Olotila: vatsaa vihloo, alaselkäkipuja

P.S. Vielä yks testi oli "varmuuden vuoksi" tehtävä tänään ja siinä oli jo paljon paksumpi viiva!

keskiviikko 8. elokuuta 2007

Tottako vai eikö totta?

Uskomatonta, mutta vihdoin se tuli! Yli vuoden yrittämisen jälkeen eilen aamulla pärähti ensimmäinen haalea plussa raskaustestiin! Eikä sitä meinannut millään uskoa, joten eilen töistä tultaessa piti hakea vielä toinen, kolmas ja neljäskin testi apteekista. Eilen sitten töiden jälkeen apteekin omalla testillä tuli näyttöön ihan tooooosi haalea viiva, jonka näki, kun oikein tihrusti. Viime yönä heräsin neljältä älyttömään vessahätään ja tein taas Clearbluen testin (ensimmäinenkin oli Clearblue) ja siihen tuli hieman eilistä nopeammin haalea (ehkä hieman eilistä selvempi) plussasta kertova pystyviiva.

Virallisesti tänään tulee kuudes viikko täyteen ja huomenna on rv 6 + 1. Ihan oikeesti kaveri on ollut nyt matkassa n. 11 päivää (ovulaatiotesti oli positiivinen perjantaina 27.7.) ja paljon on jäljellä. Toivottavasti kestää mukana loppuun asti ja on ihan normaali ja oikeessa paikassa.

Tietysti piti vielä jonkunlaine esittelytekstikin pistää. Nyt kun - ainakin toistaseks - näyttää siltä, että meille on perheenlisäystä tulossa, haluan kirjottaa ja jakaa kokemuksia siitä, miltä se tuntuu ja ehkä vähän vain purkautua :) .

Mieliala: jännittynyt, innostunut, pelokas

Olotila: vatsakipuja, päänsärkyä, väsyttää