Eilen tuli jälleen uuden rajapyykin ylitys. Tuo rajapyykki oli 22 viikkoa eli 154 vuorokautta. Se tarkoittaa sitä, että nyt meille voidaan kirjoittaa todistus raskaudesta ja sen kanssa voimme sitten hakea äitiysavustusta, äitiys- ja vanhempainpäivärahaa, lapsilisää sekä isyysrahaa.
Koska meille tulee kaksi vauvaa kerralla, meidän on mahdollisuus valita äitiysavustuksena haluamamme yhdistelmä äitiyspakkauksia ja rahallista tukea. Tuo rahallinen tuki, joka "vastaa" äitiyspakkausta on 140 euroa. Saamme valita kolme, yksi avustus ensimmäisestä lapsesta ja kaksi toisesta. Me ajattelimme ottaa kumpaakin poikaa varten yhden äitiyspakkauksen ja jäljelle jäävän avustuksen rahana.
Pojat ovat olleet taas vilkkaina. Liikkuvat koko ajan enemmän ja potkut tuntuvat voimakkaampina. Tuntuu kuin ne eivät koskaan olisi paikallaan. Viimeisimmässä ultrassa viime viikolla Ison-Toiviksen painoarvio oli 400 grammaa ja Pikku-Toiviksen 330 grammaa. Vauhdilla ne kasvavat.
Henkisesti oma olo on huipussaan. Mieli on hyvä ja uskon, että pojillakin on kaikki hyvin. Fyysisesti sitten ei ihan samalla tavalla: öisin ei pysty nukkumaan juuri mitenkään ja jos saankin unta monen tunnin pyörimisen jälkeen, niin heräilen ennen kellon soittoa, ehkä montakin kertaa. Töissä tämä luonnollisesti aiheuttaa sen, etten meinaa millään kestää hereillä. Ensimmäiset supistuksetkin on koettu. Paikallaan ei pysty istumaan kauaa, etenkään jalat alhaalla, koska minuutti minuutilta varpaat muistuttavat enemmän ja enemmän pieniä perunoita. Työpäivän jälkeen kengät puristavat turvonneita jalkoja. Aamulla herätessä sormet ovat kuin nakkeja, onneksi eivät koirat ole vielä sitä huomanneet. Välillä pötkähtäessäni työpäivän jälkeen sohvalle löhöämään, en pääsekään sieltä itse pois, koska selkä on kipeä. Enkä edes vielä maininnut WC:ssä juoksemista tai aamuisia heikotuskohtauksia. En kyllä yhtään ihmettele, miksi raskautta kutsutaan raskaudeksi: tietenkin sen takia, että se on raskasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti