tiistai 12. helmikuuta 2008

Kolmenkympin kriisi?

Kolkytyks viikkoa takana. Huh. Kuulostaa jo tosi paljolta, mut niin kuulostaa jälellä olevat viikotkin, vaikkei oo aavistustakaan, kuinka monta niitä vielä on. Ehkä yks, ehkä kymmenen. Jo ajatus siihen laskettuun aikaan menemisestä kuulostaa pelottavalta. Jos sinne asti mennään, niin mie en varmasti liiku yhtään mihinkää omilla jaloilla. Mut pitää vaan ajatella positiivisesti: mitä pidemmälle ne miut tän raskauden kanssa päästääkään, niin sitä paremmin on asiat.

Viime perjantaina makoiltiin mein löhösohvalla ja katottiin leffaa. Yhtäkkiä mahassa alko tuntumaan tosi kummalta. Nostin paidan helmaa ja näytti aivan siltä, kun oikeanpuoleisen rinnan alle ois kasvanut kolmas tissi. Tulevan isinkin oli ihan pakko pysäyttää leffa ja alkaa ihmettelemään tuota kummajaista. Siinä tuijotettiin ja todettiin, että kaipa se Pikku-Tee halus meille pyllyään esitellä.

Koputan puuta ja sanon, että kaikki menee loistavasti. Eilen käytiin neuvolassa ja jopa painokin oli noussut vähän (mie painan 81,6 kg!). Samoin hemoglobiini, vaikkakin vain pykälän verran ollen nyt 125. Verenpaineet oli OK, samoin virtsassa ei löydöksiä proteiineista tai sokereista. Sf-mitta oli 33 cm. Keskusteltiin imetyksestä ja kuulemma ei kannata kokea huonoa omaatuntoa, jos ihan aluksi maito ei riitä kahdelle. Korviketta vaan lisänä kehiin, niin pääsee isäkin osallistumaan syöttämiseen.

Tänään käytiin äippäpolilla. Sielläkään ei löytynyt mitään vikaa mistään. Kohdunsuulla kaikki kunnossa: kiinteä, kypsymätön ja täysmittanen. Poikien painoarviot olivat 1564 ja 1499 g. Virtaukset kunnossa. Ja selvis sitten se Pikku-Teen perjantaisen myllerryksen syykin: se oli kääntynyt perätilaan! Eli se mein pyllyksi luulema pahkura olikin PÄÄ! Näillä näkymin kuitenkin pojat syntyisivät lääkärin mukaan luonnollista reittiä B-vauvan perätilasta huolimatta. Mutta noita synnytysasioita pohditaan tarkemmin viikkojen 35 - 36 tietämillä. Seuraava äippäpoli on jälleen kahden viikon päästä ja sillon pistetään käyrille ekaa kertaa.

Tuleva isä sai isyyspakkauksen lauantaina. Tarkotus oli antaa se ystävänpäivänä, mut enhän mie malttanu sinne asti oottaa. Seuraavaa isä paketistaan löysi:
Niin, eilen vielä piipahdettiin Ikeassa hakemassa verhotangon pidikettä (matkaan kertyi myös kenkiensäilytyslaatikoita, valaisin, neljä hotdogia ja pari limpparia). Totesin tuolla reissulla, et on muuten miun viimenen Ikea-reissu tän raskauden aikana. Valitettavaa, mut kroppa ei vaan kestä.

Äitiysavustuspäätös tuli eilen. Pakkaukset lähtee postin mukana kahden viikon kuluessa ja kolmas avustus (äitiysavustuksia saa siis yhden ensimmäisestä samalla kertaa syntyneestä lapsesta, kaksi toisesta, kolme kolmannesta, jne.), 140 €, tipahtaa tilille torstaina. Ja sitten taas älytöntä pyykkirumbaa. Mihinköhän pistän nuokin vaatteet, kun alkaa olemaan kaapit ja laatikot täynnä vaatteita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti