Närästääkö?

No närästäähän se. Sitä luuli sillon viikon 16 kohalla, et nyt on pahoinvoinnit ohi, mut mitä vielä. Taas saanu harva se päivä viihdyttää WC-pönttöä. Ja etenkin tuo tuntuu aamuisin tai jos on jotain makeeta syöny. Sit kun ei okseta, niin sit vaan närästää. Närästäminen ja karvasveden nousu tuntuukin oikeestaan ihan kivalta tuon pahoinvoinnin rinnalla. Ähky sen sijaan ei ja se tulee jo ihan parin leipäpalan syönnistäkin.

Helmillä alkoi juoksu ja se lähti Mäntsälään hoitoon. Ihan rehellisesti sanottuna on ollut paaaaljon helpompaa käydä lenkkeilemässä vain Huugon kanssa. En tosin pysty enää kovinkaan pitkiä lenkkejä tekemään, mutta sen verran mennään kuin jaksetaan. Välillä hidastaen ja välillä pidetään taukoa bussipysäkillä.

Neuvolassa käytiin perjantaina. Painossa ollaan jälleen kerran uudella kymmenellä, varmaan lähemmäs 15 kg tullut jo tässä vaiheessa. Hemoglobiini myöskin oli lähtenyt noususuuntaan ollen tällä kertaa 122. Eikä vielä merkkiäkään raskausdiabeteksestä tai -myrkytyksestä ja hyvä näin (koputan puuta). Poikien sydänääniä kuunneltiin ja olivat Pikku-Toiviksella n. 163 ja Isolla-Toiviksella n. 158. Sf-mitta oli 26 cm (näillä viikoilla normisti 20 - 22 cm).

Olo on ollut noita närästyksiä, ähkyjä, pahoinvointeja, selkäkipuja, pienestä hengästymisiä, jatkuvia vessakäyntejä ja äärettömän hankalaa nukkumista lukuunottamatta ihan hyvä. Fyysisesti. Jouluaaton aattona saatiin taas surua. Pappa nukkui pois aamukuudelta. Mut Papalla on nyt parempi olla. Ei kipuja eikä tuskaa.

Onneks tää vuosi päättyy huomenna. Liian paljon kuolemaa on mahtunut yhdelle vuodelle. Miun isän kumpikin vanhempi, miehen isänisä sekä ystäväni. Toivokaamme ens vuodelle iloa ja onnea!

Hyvin pyyhkii

Taas yks äitiyspolikäynti takana. Ja hyvin oli kaikki. Ite olin hieman huolissaan kohdun tilasta supistelujen takia, mut näköjään se oli turhaa, kun muutoksia ei ollut tapahtunut. Poikien painoarviot oli eilen (rv 23 + 1) 515 ja 565 grammaa. Kuten olen vaistonnutkin, pojilla oli kaikki - taas - kunnossa. Ehkä jonain päivänä on toivetta päästä sairaslomalle.

Nyt on joka tapauksessa laitettu vanhempainetuushakemukset palkkahallintoon, josta ne lähtee sitten Kelalle. Toivottavasti saataisiin päätökset pian, tahtoisi jo tutkia äitiyspakkauksen sisältöä :) . Tänään mennään rv 23 + 2 ja henkinen olotila on mitä parhain. No, eipä tällä hetkellä tuossa fyysisessäkään oo valittamista, mitä nyt jalat ja sormet tuntuu turvonneilta...

Taas yksi rajapyykki ylitetty

Eilen tuli jälleen uuden rajapyykin ylitys. Tuo rajapyykki oli 22 viikkoa eli 154 vuorokautta. Se tarkoittaa sitä, että nyt meille voidaan kirjoittaa todistus raskaudesta ja sen kanssa voimme sitten hakea äitiysavustusta, äitiys- ja vanhempainpäivärahaa, lapsilisää sekä isyysrahaa.

Koska meille tulee kaksi vauvaa kerralla, meidän on mahdollisuus valita äitiysavustuksena haluamamme yhdistelmä äitiyspakkauksia ja rahallista tukea. Tuo rahallinen tuki, joka "vastaa" äitiyspakkausta on 140 euroa. Saamme valita kolme, yksi avustus ensimmäisestä lapsesta ja kaksi toisesta. Me ajattelimme ottaa kumpaakin poikaa varten yhden äitiyspakkauksen ja jäljelle jäävän avustuksen rahana.

Pojat ovat olleet taas vilkkaina. Liikkuvat koko ajan enemmän ja potkut tuntuvat voimakkaampina. Tuntuu kuin ne eivät koskaan olisi paikallaan. Viimeisimmässä ultrassa viime viikolla Ison-Toiviksen painoarvio oli 400 grammaa ja Pikku-Toiviksen 330 grammaa. Vauhdilla ne kasvavat.

Henkisesti oma olo on huipussaan. Mieli on hyvä ja uskon, että pojillakin on kaikki hyvin. Fyysisesti sitten ei ihan samalla tavalla: öisin ei pysty nukkumaan juuri mitenkään ja jos saankin unta monen tunnin pyörimisen jälkeen, niin heräilen ennen kellon soittoa, ehkä montakin kertaa. Töissä tämä luonnollisesti aiheuttaa sen, etten meinaa millään kestää hereillä. Ensimmäiset supistuksetkin on koettu. Paikallaan ei pysty istumaan kauaa, etenkään jalat alhaalla, koska minuutti minuutilta varpaat muistuttavat enemmän ja enemmän pieniä perunoita. Työpäivän jälkeen kengät puristavat turvonneita jalkoja. Aamulla herätessä sormet ovat kuin nakkeja, onneksi eivät koirat ole vielä sitä huomanneet. Välillä pötkähtäessäni työpäivän jälkeen sohvalle löhöämään, en pääsekään sieltä itse pois, koska selkä on kipeä. Enkä edes vielä maininnut WC:ssä juoksemista tai aamuisia heikotuskohtauksia. En kyllä yhtään ihmettele, miksi raskautta kutsutaan raskaudeksi: tietenkin sen takia, että se on raskasta!

Vilkkaita poikia

Vauhdilla menee tämä raskaus eteenpäin. Tiistaina ohitettiin kahdenkymmenen täyden viikon merkkipaalu. Pojat puuhaavat jotain koko ajan, aamusta iltaan tuntuu elämää vatsassa. Kun toinen lopettaa hetkeksi, ei mene kauaa, kun toinen on vauhdissa.

Viikko sitten äippäpolilla keskusteltiin tulevasta. Lääkäri oli sitä mieltä, että vauvat syntyvät mitä todennäköisimmin sektiolla viimeistään viikolla 38. Tämä osuu maalis-huhtikuun vaihteeseen. Laskettu aikahan on huhtikuun viidestoista päivä. Itse olin hieman pettynyt tuosta sektiosta, koska olin luonnollisesti toivonut voivani synnyttää vauvat alakautta. Mutta tietysti tehdään sen mukaan, mikä on pojille turvallisinta. Olen ymmärtänyt asian niin, että alakautta synnyttäminen voi tällaisessa monikoriaalisessa diamniaalisessa raskaudessa olla aikamoinen riski pienemmälle B-vauvalle, joka käytännössä kokee kaksi syntymistä: A-vauvan sekä omansa.

Viime viikolla poikien painoarviot olivat 230 ja 275 grammaa. Vauhdilla ne tuntuu kasvavan. Ja eivät meinanneet pysyä paikoillaan, lääkärikin totesi, että vilkkaita ovat. Saa sitten nähdä, minkälaisia heistä kasvaa. Isä ja äiti kumpikin ovat kuitenkin olleet rauhallisia lapsia.

Neuvolassa todettiin kummankin sydämen sykkeet tällä viikolla. Pienemmällä oli hieman reilut 150 lyöntiä minuutissa ja isommalla hieman vähemmän. Verenpaineet oli OK, hemoglobiini sen sijaan hieman laskusuunnassa, 117. Painoa oli tullut edellisestä käynnistä nelisen kiloa (totesin tuolla, että oma kotivaaka näyttää väärin exponentiaalisesti: mitä enemmän kiloja, sitä suurempi heitto). Sydänäänien kuuntelun jälkeen meinasi lähteä taju, kun nousin ylös "laverilta". Ja sama juttu tänä aamuna. Jään suosiolla kotiin huilimaan.

Tämän vuoden agilityt on sitten miun osalta treenattu. Ei miusta ole enää kentälle vyörymään. Tosin enhän pystyisi pinkomaan edes murto-osaa siitä vauhdista, mitä tarvittaisiin koiran kanssa. Huugo toivon mukaan pääsee iskän kanssa treenaamaan viimeistään silloin, kun Helmillä alkaa juoksut.

Aika kuluu...

Edellinen ultra oli lähes kaksi viikkoa sitten ja pojat ovat jaksaneet kivasti. Niin, siis edellisessä ultrassa saatiin tietää myös sukupuoli. Itsellä tosin ollutkin koko ajan "poikafiilis" ja miun on ollut vaikea edes kuvitella, että vatsassa voisi tyttöjä kasvaa. Lääkäri totesi viimeeksi, että näyttäisi siltä, ettei tässä raskaudessa fetofetaalitransfuusio uhkaa. Mutten kuitenkaan uskalla vielä huokaista. Poikien painoarviot olivat viimeeksi 160 ja 200 g.

Liikkeet tuntuvat voimistuvan päivä päivältä, lisäksi niitä tuntuu enemmän pitkin päivää. Yhä pystyn erottamaan pojat toisistaan. Ei olla vielä nimetty niitä omilla nimillä, ovat vain Toivis I ja Toivis II. Kumpikin on ykkönen ja kakkonen :). Tänään totesin, että vauvat taitavat jo kuulla ääniäkin. Töissä testattiin palohälytinlaitteita ja ujelluksen alkaessa isompi vauvoista alkoi potkia oikein raivokkaasti. Lienee säikähtänyt meteliä.

Viikko sitten oli ensimmäinen kerta perhevalmennuksessa. Siellä oli suuhygienisti kertomassa hampaiden hoidosta ja fysioterapeutti liikunnasta ja raskauden vaikutuksista elimistöön. Hieman jäin kaipaamaan tutustumista muihin ryhmäläisiin ja yhteistä keskustelua. Mutta jospa sitä ehtisi vielä olemaan. Keskiviikkona on seuraava ultraäänitutkimus äitiyspolilla ja ensi viikon keskiviikkona seuraava neuvolakäynti.

Liikkeitä

Kolmannetkin ultra- ja neuvolakäynti olivat viime viikolla. Kokoero sikiöiden välillä ei ollut kasvanut ja neuvolassa saatiin kummankin sydänäänet kuuluviin. Itsellä sen sijaan oli hemoglobiini laskenut edellisestä mittauksesta (143) 125:een. Ei ihme, että olo tuntuu välilä väsyneeltä. Oon lokakuun alusta popsinut Ladyvita Plussaa, joka sisältää myös rautaa. Neuvolasta sain ohjeeksi aloittaa lisäraudan kolmen viikon päästä käynnistä eli siis kahden viikon päästä tästä päivästä. Vauvojen painoarviot olivat 90 ja 100 g.

Pari viikkoa sitten vatsassa alkoi tuntua ihan pieniä hipaisuja. En oo edes jokainen kerta ollut varma oliko siellä vauva vai jokin sisäelin. Viime viikolla vauvojen liikkeet on tuntuneet ensi kertaa kunnolla, niin, ettei siitä voi erehtyä. Ultraäänellä tutkittaessa tunsin toisen vauvan "räpiköinnin" ultralaitteen alla. Ja sen jälkeen muljahduksia ja potkuja on tuntunut enemmänkin. Jos ihan tarkkaan hivelee vatsan päältä, voi vauvojen sijainnit tuntea. :)

Mie ajattelin, että se kamala pelko ja jännitys vauvojen hyvinvoinnin puolesta helpottais, kun liikkeet alkaa tuntumaan, mut olin väärässä. Siis apua, ne ei oo liikkuneet ainakaan kahteentoista tuntiin!!!

Tieto lisää tuskaa

Tänään oli toinen ultraäänitutkimus. Ja tällä kertaa saatiin niskaturvotus mitattua, se oli 1 mm, eli normaalia eikä sen vuoksi tarvitse huolestua. Tyypit oli kooltaan 62 ja 68 mm ja lääkäri oli hieman huolissaan kokoerosta. Kokoero tosin oli sama kuin edellisessäkin tutkimuksessa, joten sinällään se ei ollut hälyttävää. Näissä samanlaisissa tapauksissa kuin meillä - eli vauvoilla yhteinen istukka, yhteinen suonikalvo, mutta omat vesipussit - on fetofetaalitransfuusion riski 10 - 15 %. Pelottavaa. HUS ei kuulemma hoidata tällaisia potilaita Suomessa, vaan jos tämmöinen on tullakseen, niin sitä voidaan n. rv 17 alkaen hoitaa Hampurissa, Saksassa. Sitä ennen sille ei ole tehtävissä mitään. Pelottavaa. Pitää kuitenkin yrittää rauhoittaa itseä sillä, että todennäköisyys, että sitä ei tule, on 85 - 90 %.

Mieliala: hieman pelokas, toisaalta kuitenkin rauhallinen, koska tyypeillä oli kaikki kunnossa ja kriittiset ruumiinosat löytyivät ultrassa.

Olotila: tuntuu, että vatsa räjähtää!