En mie epäillytkään missään vaiheessa, et tää helppoa tulis olemaan. Valitettavan vähän oon ehtiny/jaksanu/muistanu kirjotella. Oon nukkunu kolme tuntia yhteen soittoon viimeeks jossain heinä-elokuun vaihteessa ja tää syö aika pahasti. Kimmo on kolmatta viikkoa sairaslomalla. Pojat nukkuu huonosti.
Kokeiltiin tassutteluja ja päiväunien väliin jättämisiä, mut niistä ei ollu meille apua. Tassuhoidon seurauksena Aatso alko vaan valvomaan öisin kolmesta viiteen. Mie en jaksa enää uskoa yhteenkään hokkuspokkus-niksiin, jolla vauvat oppii hetkessä nukkumaan. Enkä aio niitä huudattaa. Tällä hetkellä meillä on kokeilussa Elizabeth Pantleyn opus Pehmeä matka höyhensaarille. Jotain pientä pilkettä paremmasta tulevaisuudesta ollaan jopa hetkellisesti saatu. Joskin saa nähdä, kuinka paljon koko perheen, ei nyt lamauttanut, mutta hidastanut ainakin, flunssa vie taaksepäin tässä uudenlaisen elämän opettelussa. Ajattelin tänä yönä pitää taas unipäiväkirjaa, saa nähdä, josko tässä ollaan yhtään edistytty. Pitää kyllä muistaa, että meistä ei tällä hetkellä kukaan anna ittestään ihan sataa prosenttia.
Viimesen kirjottamisen jälkeen meillä on alkanu tapahtumaan. Sillon elokuun alussa poitsut alko kierimään ja samalla viikolla, kun neljä kuukautta tuli täyteen, bongasin Eeliksen ensimmäisen hampaan. Nyt kummallakin pojalla on kaksi hammasta ja vauhti on päätä huimaava, kun kaksikko viilettää ympäri kämppää lattialla ryömien. Koirat juoksevat karkuun, kun kaksi hurjapäätä ryntäävät vuorotellen riemusta kiljahdellen kimppuun. Kolinalta ei myöskään vältytä, koska kiipeily on mukavaa ja alastuleminen pää edellä helppoa ja konttauskypärät (meillä ei siis vielä kontata, mutta karhukävelyn opettelu on työn alla) lentävät kaaressa päästä, kunhan vaan ehditään niitä viskellä. Ruoka syödään syöttötuoleissa ja jos ruoka ei miellytä, niin hauska tapa ilmaista asia on ottaa lusikasta ruoka suuhun, sitten kallistaa päätä alaspäin ja avata suu, niin että ruoka putoaa suoraan lattialle. Onneks meillä on siivouspartio H & H, joka partioi minuutin - parin välein poikien syödessä syöttötuolien alla ja siivoaa sotkut pois. Niin ja se on aivan valtavan ihanaa, kun on velipoika, jonka kanssa voi pelleillä (useimmiten syödessä) ja naureskella ja ihan muuten vaan kiljua, kun elämä vaan on niin ihanaa (paitsi silloin kun laitetaan tumppuja käteen).
Asunto on yhä myynnissä. Ei sit ollu mikään paras mahollinen aika alkaa sitä myymään. Keväällähän meil ois tullu se kaks vuotta täyteen, mut että ois alkanu muuttorumbaan siinä vaiheessa, kun olin kuin rantapallon niellyt (painon puolesta kyllä tuhat rantapalloa) tai sillon, kun kärsin rintatulehduksesta, tai sillon, kun poitsut oli ihan pikkiriikkisiä. Ei, ei, ei! Toivotaan vaan, että se euribor laskis sen verran, et ihmiset alkas taas vähän enemmän asuntoja ostelee. No, ei sen puoleen, ihan hyvähän tää Klaukkala on asua ja asuntokin on ainakin toistaiseksi sopivan kokoinen.
Mie meinasin, et oisin tehny tänään piparkakkutaikinan ja paistellu huomenna pipareita. Kello on taas jo sata enkä oo vieläkään alottanu, niin jää ehkä taikinan teko huomiselle. Ehkä mie muistan/ehin/jaksan päivittää vielä tän vuoden puolella. Tän kuukauden puolelle tähätään, mut saa nähä, miten käy. Ihan varmuudeksi hyvää isänpäivää kaikille isille! ;)
